Kanin hoitamisesta

On muistettava, että kani ei ole häkkieläin, vaan vaatii päivittäin huomiota, hoitoa ja liikuntaa. Jos siivoaminen inhottaa, on parempi jättää kani hankkimatta – pupu vääntää päivän aikana kuitenkin reilusti toista sataa papanaa ja varsinkin urosten pissa tuoksahtaa. Kaneilla on viehättäviä tapoja ilmaista, mitä mieltä ovat arvokkaista huonekaluista, uusista verhoista, eteisen plyysimatosta jne: niitä purraan, kynsitään, niille pissataan ja papanoidaan.. Ja sitten on se murkku. Murrosikä tulee kaneillakin ja sen kesto ja voimakkuus vaihtelevat. Silloin omistajalla tulee tyypillisesti erinomainen tilaisuus kehittää kärsivällisyyttään. Lisäksi tarvitaan aimo kasa tarvikkeita, jotka eivät kaikki ole suinkaan ilmaisia. Jatkuvasti saa myös tehdä työtä ympäristön kaniystävälliseksi muuttamisen eteen. Oman häkin, ruokakipon ja vesipullon lisäksi kani tarvitsee piilopaikan, mahdollisesti vessalaatikon, omat hoitovälineensä ja pienen ensiapupakkauksen,..

Hoitaminen

Kania kannattaa käsitellä päivittäin ja tuolloin tarkistaa sen kunto. Hyvä tapa on katsoa silmät ja pyyhkäistä rähmät pois, jos niitä on. Samalla tulee huomattua, vuotavatko silmät esim. tulehduksen tai silmävamman takia. Sitten voi katsoa nenän sierainvuodon varalta. Kaneilla ”tavallinen nuha” on usein bakteeriperäistä ja hoitoa vaativaa – kani kun hengittää nenänsä kautta ja räkä on tuolloin iso ongelma. Seuraavaksi tarkistetaan hampaat. Kanin hampaat kasvavat jatkuvasti ja niiden on oltava oikeassa asennossa, jotta ne kuluisivat tasaisesti. Epätasainen kuluminen ja ongelmat purennassa voivat aiheuttaa kivuliaita seurauksia hammaspiikeistä mahavaivoihin ja pasteurellan puhkeamiseen, joten hampaista tulee pitää hyvää huolta.

Sitten tarkistetaan kynsien kunto. Kynsien leikkuu on lemmikkikaneille välttämätöntä 2vko-2kk välein. Pikkupoikasilla lyhyt leikkuuväli on tärkeä, muuten kynnet ovat ikävän terävät. Vanhemmiten riittää yleensä 4-6vko välein leikkaaminen. Kanin kynsissä on sisällä suoni, johon ei saa leikata. Suonessa on tunto ja verenkierto. Tarkoituksena on leikata kynnestä kärkiosa pois niin, että suonen ja kynnen pään väliin jää vielä muutama millimetri kynttä. Liian pitkät ja toisaalta liian lyhyiksi leikatut kynnet tuntuvat kanista epämiellyttäviltä. Pikkupoikasille hyvä kynnenleikkuuväline ovat ihmisten kynsileikkurit, aikuisille voi käyttää pieneläinten kynsisaksia.

Seuraavaksi käydään läpi alapuoli tuhrujen sekä takkujen varalta. Usein huopaumia syntyy hännän seudulle, tassuihin, jalkojen sisäsyrjille ja takamukseen. Suttuinen peppu voi olla merkki mahavaivoista, selkäkivuista, virtsatietulehduksesta jne. Kantapäiden kulumista kannattaa myös seurata – kovalla alustalla elävä kani voi saada tassunpohjatulehduksen. Kani kannattaa alusta lähtien totuttaa säännölliseen harjaukseen esim. pehmeäpiikkisellä karstalla. Mahapuoleen on syytä kiinnittää eniten huomiota harjatessa. Samalla kannattaa tarkistaa myös hännän seudulla, perä- ja sukupuoliaukon molemmin puolin sijaitsevat hajurauhaset. Rauhasten puhdistaminen käy kätevästi esim. käsivoiteeseen kastetulla pumpulipuikolla pyöräyttämällä. Puhdistamattomat rauhaset voivat tulehtua. Näyttely- ja kilpailureissuilta, pihalta tms voi tulla mukaan epätoivottuja kanssamatkustajia: kaneilla esiintyy sekä ulko- että sisäloisia. Sisäloisista tyypillisimpiä ovat erilaiset madot, kuten kanin kihomato. Ulkoloisista tavallisimpia ovat hilsepunkit, jotka leviävät herkästi. Myös tavalliset punkit ja hyttyset voivat aiheuttaa kaneille kiusaa. Eläinlääkäriltä saat ohjeet loishäätöön ja siivousmetodeihin, joilla pääset eroon ötököistä.

Kanin pesu ei yleensä ole tarpeen – ainoastaan pahasti likaantunut kani voi olla aiheellista pestä. Tuolloin käytetään mietoa shampoota ja lämmintä vettä. Kanin päätä ei pidä kastella ja korvia on varottava. Tassujen ja pepun pesu esim. ripulin yhteydessä voi olla välillä tarpeen. Tuolloin usein riittää pelkkä lämpimällä vedellä huuhteleminen. Jos karvoihin on juuttunut kakkaa, se kannattaa repimisen sijasta liottaa irti. Pahat huopaumat likakerroksineen on syytä leikata puolesta välistä saksilla, jolloin ne saa auki kania pahemmin kiusaamatta.

Ruokinta

Kanin ruokinnan perusta on säännöllisyys, heinä ja vesi. Heinän jatkuva saannin merkityksen on ymmärtänyt jopa lainsäätäjä – kanille on AINA tarjottava heinää, koska se pitää kanin mahan ja pään (ja hampaat) kunnossa. Se sisältää myös runsaasti suoloja ja kivennäisaineita, joten suola- ja kalkkikiven tarjoaminen kanille on usein turhaa. Puhtaan veden saannista on myös ehdottomasti huolehdittava. Jos kani ei saa juotavaa, myös syöminen loppuu ja tuolloin voi aiheutua vakavia ongelmia nopeasti.

Kasvinsyöjäeläimenä kani on suunniteltu ottamaan kaikki irti köyhästä ravinnosta ja sen elimistö hyödyllisine bakteereineen yms menee vain sekaisin, jos ruokalautasella on sopimatonta evästä. Hyvin usean ”käytöshäiriöisen” kanin käytöksen syy löytyy ravinnosta: liian vähäinen heinänsyönti yhdistettynä liialliseen väkirehujen ja tuoreiden määrään ärsyttää mahaa ja aiheuttaa kipuja, mikä sitten näkyy esim. kiukkuisuutena. Heinä pitkine sulamattomine kuituineen ylläpitää ruokamassan liikettä kanin ruoansulatuskanavassa ja on välttämätöntä suoliston normaalille toiminnalle. Heinää syöttämällä ruokalasku pysyy pienenä, vältytään monilta sairauksilta ja pupu voi hyvin, eli kaikki voittavat (paitsi turhia ihmerehuja kauppaavat..).

Heinän ja veden lisäksi kanin ruokavaliota täydennetään tyypillisesti täysrehupelletillä ja viljalla (esim. kaura, ohra). Hyvä kanipelletti ei välttämättä ole se kallein tai värikkäin. Ja se, mikä sopii yhdelle kanille, ei sovi kaikille kaneille. Kasvavalla belgianjätillä on aivan erilainen ravinnontarve kuin leikatulla kääpiöluppauroksella. Sopivan ruokinnan löytämiseksi kannattaa seurata jokaista kania yksilönä, vaikka vaa'an kanssa, mutta vielä tärkeämpänä, kania käsin ja silmin tutkien. Miltä maha tuntuu, minkälaiset lihakset on hartioilla, tuntuvatko lonkat, entä kylkiluut, millainen turkki,... Tunnustelun taitoa ei opi kuin kähmimällä kaneja, omia ja vieraita – parasta on, jos saa opettajan esittelemään.

Lisäksi on hyvä tarjota kanille jatkuvasti jotain kovaa nakerreltavaa, esimerkiksi lehtipuiden oksia. Näin kani saa pitkiä kuituja sisältävää evästä, johon kuluttaa hampaitaan ja onpa oksilla viihdearvoakin.

Tuoreruokien syöttämisestä monella on se kuva, että mitä useampaa lajia ja väriä lautaselle mättää, sitä enemmän kaniaan rakastaa. Tosiasiassa myös tuoreruoat ovat vain lisä heinän ja veden oheen. Niistä saa hyödyllisiä vitamiineja ja hivenaineita ja monet kanit pitävät tuoreruoasta erittäin paljon. Herkkusuuna kani ennemmin täyttää mahansa (joka on 2kg kanilla noin kananmunan kokoinen!) namiruoalla, kun olennaista olisi saada runsaasti pitkää kuitua. Tuoreruokapuolessa kannattaa siis satsata sokeristen hedelmien yms sijasta vihreisiin tuoreisiin ja varpuihin, puiden ja pensaiden oksiin (esim. vadelman). Osa kaneista on erityisen herkkiä tuoreelle: varsinkin tuoreisiin tottumattomat poikaset saavat herkästi mahansa sekaisin uusista sorteista ja isoista määristä tuoretta. On siis syytä tarjota tuoreruokia maltillisesti, yhtä sorttia kerrallaan ja pieniä määriä aluksi vain, ja seurata miten kani niihin reagoi. Totuttamisen jälkeen kani voi syödä esim. pihan vihreitä runsaasti.

Kanien yhteen totuttaminen

Ensin on pakko sanoa: aina ei onnistu yhteiselo lähekkäin kaneilla. Parhaimmillaan kanikaveruksia on iso lauma ja ovat kuin paita ja peppu, mutta pahimmillaan lopputulos voi olla karmaiseva. Näin käy tyypillisesti silloin, kun tietämättömyyttään ihmiset yrittävät totuttaa kahta leikkaamatonta uroskania yhteen. Urokset tappelussa yrittävät purra toisiaan alapäähän, mikä voi johtaa todella vakaviin vammoihin tai jopa kuolemaan. Samoin naaraat voivat vahingoittaa toisiaan pahasti, joten on syytä olla tarkkana kaneja totuttaessa. Yleensä toimivia yhdistelmiä ovat leikattu uros ja (leikattu) naaras sekä siskopari. Toki murrosikä voi saada riitaantumaan myös poikasaikana hyvin toimeen tulleet tytöt ja leikkaamaton naaras voi kiima-aikoina käydä leikatun uroksen hermoille pahasti.

Kanien totuttamiseen kannattaa varata aina runsaasti aikaa ja varautua lisäksi siihen, että pitkästä yrityksestä huolimatta ei aina onnistu. Helpoimmillaan homma menee niin, että toinen kani vipataan toisen häkkiin ja pienen pyörimisen jälkeen pupuliitto on syntynyt. Tai kanit laitetaan samaan kuljetusboksiin ja käydään pienellä autoajelulla – pieni pelko peffassa voi olla elinikäisen ystävyyden syntymisen vauhdittaja.

Usein tarpeen on kuitenkin hieman rauhallisempi tapa totuttaa: kanit laitetaan vierekkäisiin häkkeihin, jotta ne tutustuvat toistensa hajuun ja näkevät toisiaan turvallisesti. Alkuun pidetään turvaväliä, myöhemmin jos tappeluelkeitä ei esiinny voi turvavälistä luopua. Alussa juoksuttamiset erikseen, samassa tilassa. Tässä vaiheessa tyypillisesti merkataan, joten rätti on hyvä olla lähellä. Sitten aletaan totuttaa kaneja enemmän toistensa hajuun vaihtamalla päittäin häkkejä pari päivää.

Ensi kohtaaminen järjestetään ei-kenenkään-maalla, jolloin kummallakaan ei ole reviiriä puolustettavanaan. Jos kaikki menee helposti, tuolloin kaneista jompi kumpi alistuu mahdollisen pienen nahistelun jälkeen ja tasapaino on saavutettu. Jos kuitenkin meno meinaa äityä rajuksi, ts. kanit hyökkäävät tosissaan toistensa kimppuun heti kohdatessaan ja pyörivät purren toisiaan kovin takaosasta, kumpikaan ei peräänny, kanit murisevat tai muuten meluavat kovaan ääneen, on syytä mennä väliin erottamaan kanit ja palata totuttelun alkuaskeliin.

Vessalaatikko 

Kani on pääsääntöisesti erittäin siisti eläin, joka tekee tarpeensa samaan paikkaan. Tätä taipumusta voidaan hyödyntää ja opettaa kani käyttämään vessalaatikkoa. Meillä tarkoitukseen käytetään Ikean muovilootia ja kissanvessoja, jotka kuivitetaan puupelletillä tai olkipelletillä. Muita vaihtoehtoja on laittaa astiaan vaikka kutterinpurua tai paakkuuntumatonta kissanhiekkaa. Ideana on siis, että muu häkki ei sotkeennu yhtä paljon, kun kani tekee pissansa ja papanansa vessaan.

Vessalaatikolle opettaminen on sitten taas aivan eri asia.. Yleensä poikaset oppivat emoiltaan samaan paikkaan tekemisen tavan (emot tuppaavat tiineys/imetysaikana olemaan hyvin siistejä.. ainakin meillä..) ja uudessa kodissa luonnollisesti jatketaan vessalaatikon käyttöä. Jos ei, niin opettaminen on usein mahdollista. Aluksi katsotaan, mihin kani tykkää käydä tekemässä ja laitetaan siihen paikkaan vessaloota. Jos kani alkaa eri paikkaan tehdä, siirretään laatikko tai lapioidaan aina sotkut vessalaatikkoon ja puhdistetaan ”väärä” kohta huolellisesti pesemällä ja pyyhkimällä esim. etikalla. Sen haju peittää pissan ja papanoiden hajun ja näin hämää kania. Opetteluvaiheessa siivoamista riittää paljon, mutta ideana on, että ensin harjoitellaan pienen alueen siistinä pitämistä ja sitten vähitellen, kun kani on oppinut siistiksi, laajennetaan aluetta. Vessalaatikoita voi tuolloin olla useampia ja niissä kannattaa olla hieman vanhaa kuiviketta + papanoita kanille vinkiksi. Jos mahdollista, kun huomataan kanin olevan aikeissa pissata tai papanoida, se siirretään vessalaatikkoon. Kehua ja palkita kannattaa jokaisesta oikeaan osoitteeseen menneestä pipanasta ja pissistä. Rankaiseminen ei tässä asiassa yleensä auta yhtään mitään, pahimmillaan vain opetetaan kani pelkäämään.

Oleilua kanin kanssa

Kanien kanssa voi harrastaa muutakin kuin kaniestehyppyä ja näyttelyitä. Kotioloissa voi leikkiä yhtä jos toista kanin kanssa, eikä välineiden hinta huimaa päätä. Voi tarjota kanille esimerkiksi vanhoilla pyyhkeillä täytetyn kaivelulaatikon, jossa on piilotettuna herkkuja kerroksien väliin. Tai miksei vaikka tarjota välillä pelletit aktivointipallosta.

Huonekaluista, pahvilaatikoista jne voi rakennella tunneleita ja tasoja tutkittavaksi. Paperirullan (ei sellainen flush 'n'go turhake-hylsy, vaan perinteinen pahvi!) sisään voi piilottaa leipäpalan, taittaa rullan päät kiinni osittain ja antaa kanin pähkäillä, miten sen saa ulos. Samoin kananmunakennosta voi tehdä vastaavan lelun.

Erilaiset oksat ja vaikka lankaan pujotetut hedelmä/vihannespalat, joiden perässä kani joutuu hieman kurkottelemaan ovat hyvää ajanvietettä ja niitä tavoittelevassa kanissa riittää valokuvattavaa.

Kanit oppivat myös erilaisia temppuja, esimerkiksi takajaloilla kävely, pyöriminen, tassu, …