Edellisessä postauksessa kerroin kanimäärän vähentymisestä ja talvitauolle siirtymisestä. Sama osin surullinen meininki jatkuu edelleen. Mainitsin Catrinan ja Berendtin poikueen, jossa oli 7 upeaa poikasta. Viimeisinkin poikanen kuoli samalla viikolla kuin toiset, vain parin pv kuluttua 3:n menehtymisestä. Hän urheasti yritti, mutta ei jaksanut sitten kuitenkaan. Syynä jokin bakteeri- tai virusinfektio. Poikaset ovat uskomattoman vahvoja, mutta samalla kuitenkin hyvin hauraita.
Poikasten kuolemat noin nopeassa tahdissa ja kun tietää, ettei poikasia käytännössä pysty lääkitsemään millään (esim. antibiooteilla) ovat tavallaan helpompia. Tietää, ettei olisi voinut paljoa tehdä, itse tai muutkaan. Toista on kanilan iäkkäämpien tai pitkäaikaisempien asukkaiden kanssa, kun lähdön hetki koittaa. Se kun tulee, halusi sitä tai ei. Usein kysytty kysymys on, milloin se on. Tai milloin sen pitäisi olla. Voisiko sitä vielä lykätä. Onko kanilla vielä toivottu elämänlaatu? Kärsiikö se? Minkä verran on liian monta kipeää päivää, vuodessa, kuukaudessa?
Saaren klinikalta kävi eläinlääkäri hoitamassa hevosia ja samalla käynnillä lopetettiin Odette, Lumipampula ja Vompula. Lemmikkikaneja, upeita sellaisia. Lumipampula oli melkein terve, Vompula myös. Odette ei. Sairastavan kanin lopettamisen ymmärtää, mutta miksi terveetkin?
Siksi, että ne eivät ehtisi kärsiä. Vompulalla oli vaara kehittää nivelrikko virheasentoon jääneeseen etujalkaan. Sitä kivun määrää, mikä olisi ollut edessä, en halunnut Vompulan koskaan joutuvan kokemaan. Nyt hän vain nukahti, sylissä hiljaksiin. Vompula eli lyhyen elämän, mutta rakastettuna ja hyvinvoivan oloisena nilkutuksestaan huolimatta. Vompulassa ihmeellistä oli se into ja vauhti, jolla touhuili ja hyppeli, iloloikkia välillä tehden pitkin pihaa aina. Ja kujeileva katse ja kiipeilyinto, tiedetään kyllä mistä ne periytyy :)
Lumipampula oli vasta toipunut muutaman päivän masuvaivoistaan ja oli oma iloinen itsensä, pieni pusutteleva poika. Toispuoleista leukavekkiään juomakupissa uitteleva, olkipetiä itselleen rakenteleva höpöli. Lumipampulalla oli jo pidemmän aikaa ollut rintakehällä laakea ihokasvannainen, joka eläinlääkärien mukaan oli mahdoton leikkauksella poistaa. Haavaa ei olisi saanut enää suljettua. Kesän mittaan ihokasvaimia ilmaantui molempien takapolvien tienoollekin, ensin yksi, sitten useampia. En halunnut odottaa, että ne alkaisivat haitata liikkumista ja leviäisivät tuon enempää, vaikka kultapoika olikin mitä parhaimmassa voinnissa muuten. Ehkä sellaisena onkin parempi lähteä, keskellä ihan tavallista päivää.
Herkkämasuisen Odeten kanssa varsinkin joutui miettimään, kauanko vielä yritetään. Muiden ihmisten kanien kanssa on helpompi arvioida, milloin on saavutttu jokin raja. Mutta sitten kun se on oma lemmikki, oikea lellikki. Se, joka tuli itse syliin nukkumaan sohvalle, saman peiton alle. Pelkkää luuta ja nahkaa, nuhruisen oloinen turkki ja pömpöttävä masu, mutta levolliset silmät ja vailla paijauksia. Onko hyväksyttävää, että kanilla on vatsavaivoja toistuvasti, 3-6vko välein. Miten paljon se oikeasti kärsii koko ajan, mistä sen tietää. "Se juoksentelee tutkimassa paikkoja, syö ja juo, nukkuu ja papanoi, tekee iloloikkiakin". Niin, tekevätkö kipeätkin kanit iloloikkia. Taitavat tehdä.
Odettea lemmikkikanina luonnollisesti hoivattiin aivan eri tavalla kuin esim. tuotantokanin kohdalla olisi menetelty. Odette oli kuvattu päästä varpaisiin, verikokeilla tutkittu, E. Cuniculin vasta-ainemäärityksetkin tehty, matotutkimukset tehty useita kertoja ja eläinlääkärien hoidossa useaan otteeseen käytetty. Lääkekuurit eivät yksikään auttaneet missään vaiheessa Odeten tilaa. Odette pysyi lihaksettomana ja melkoisen huonoturkkisena. Parhaimman avun Odette sai kaniystävättäristään, joiden terveet suolistobakteerit auttoivat Odettea. Ruokinnan osalta Odetella oli omat eväät, pelletin sijasta pellavapuuroa. Ilmeisesti suoliston pinta oli niin vaurioitunutta, ettei ravintoaineita ei kuitenkaan imeytynyt ja tullut hyödynnetyksi normaalisti. Odette kaikesta ruokinnan optimoinnista ja hoivasta huolimatta pysyi fyysisesti huonokuntoisena. Energiaa Odetelta ei puuttunut ja tarvittaessa Odette vipelsi hurjaa vauhtia pitkin pihoja, etsimässä jotain hyvää syötävää ja tutkimassa paikkoja. Koskaan ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, etteikö Odette kutsuttaessa tulisi pian luokse.
Odeten lähdön myötä jäi yksin pieni Elsu, ainakin ensimmäisen yön ajaksi. Sinä yönä Elsu ei syönyt juuri mitään. Seuraavana päivänä Elsu sai kaverikseen Catrinan ja muutaman pv jälkeen alkaa jo näyttää lupaavalta heidän yhteiselonsa. Alkuun Elsun ei annettu syödä rauhassa, mutta nyt kelpaa jo ihan vierekkäin puputtaa.
Pupumäärä on pienentynyt niinkin, että sasselipoika Totoro (l. A.R. Varius Chryst-Roi) muutti Toiveen kanilaan ja oli viikonloppuna messarissakin näytillä. Totoro on hieno pullaposkinen mussupoika ja sai karvanvaihtoisena 93,5p. Parempia pisteitä varmasti tulee, Toto on upea.
Pienentynyt pupulauma siirrettiin tallista sisäkarsinasta ulkokarsinaan asustelemaan maanantaina. Nyt koko jengi mahtuu 3:een kerroshäkkiin. Ulkokarsinaa pitää vielä hieman tuunata, mutta suojaisa asumus se on pikkuisille mussukoille.
