"Hypin, koska voin"

Jaya ihan pienenenä pesässä

Kävelemään opettelu on hankalaa. Lajista riippumatta alku on hankalan näköistä ja maan vetovoima voimakas. Pupuvauvojen ensimmäiset liikkumisyritykset ovat hassun näköistä möngertämistä ja seuraavatkin vielä melkoisen epätoivoista toimintaa. Jalat ovat liian lyhyet, tai sitten liian pitkät. Vai onko pää liian painava. Vai kenties masu liian muhkea. Nysä häntä ei auta tasapainotteluun ja korvistakaan ei ole apua, vaikka niitä kuinka heiluttelisi. Ja vähän väliä nukuttaa niin mahdottomasti.. 

Ja sitten kun on opittu kävelemään, hyppimään ja loikkimaan, niin sitten mennään. Ja mennään kovaa. Kaikkialle, mihin vain pääsee. Joskus siinä käy huonosti tai vielä huonommin.

Catrinan ja Berendtin hienon poikueen vauva Jayendra löytyi 5.6. makaamasta heinäkasan luota häkissä. Vauveli oli kyljellään kuin kuollut ja ihan suttuinen hanuristaan. Alkuun ajattelin, että nyt on vainaa - tai ainakin pian on.

Jaya oli kuitenkin hengissä ja koitti nostaa päätä ja tavoitteli heiniä. Otin pienen sohvalle ja mietin hätälopettamista, kun ei pienen tassut pitäneet. Tuntoa tassuissa oli kylä ja jonkinlaista liikkumiskykyä myös, mutta mitään asentoa Jaya ei onnistunut oikein pitämään yllä. Liikkuminen tapahtui etuosan päällä maaten, takajaloilla työntäen liikkui sen vähän mitä nyt pystyi.. eli ei juuri ollenkaan.

Mielessäni kävin läpi kaikki E. Cuniculit, sisäkorvan tulehdukset, Pasteurellat ja muut tarttuvat ja valmistauduin henkisesti, että kohta loppuu kaikki kanit (kun Jettakin oli vast'ikään kuollut äkillisesti ja selittämättömästi yöllä). Kuitenkin.. iski jokin nössökohtaus ja en lopettanutkaan poikasta saman tien. Poikasessa oli jotain.. erilaista.

Pari tuntia tuijottelin pienen touhuja, juottelin ja syötin mössöllä ja tuoreruoalla. Ihmetytti. Jaya söi ja joi todella mielellään, papanoi normaalin näköistä tavaraa ja pissasi. Kaikki toki tuli pitkin alleen, kun ei liikkeellekään päässyt. Tämä Jayan ilmeisen nälkäisyyden ja innokkuuden ilmiasu ei oikein sopinut kuolevan kanin olemukseen. Jäin lykkäämään lopetusta vielä. Pikkuinen tuhisi sylissä ilmeisen tyytyväisenä huomioon ja herkkutarjoiluun.

Parina päivänä pieni Jaya yllätti olemalla aina aamulla hengissä. Koin syyllisyyttä, kun en laittanut viallista poikasta pois ja jätin mahdollisesti kipua kokemaan (kipulääkityksestä huolimatta). Mutta toisaalta, alkoi tulla mieleen vaihtoehtoinen ajatus. Jospa kyse ei olekaan infektiosta, vaan jonkinlaisesa traumasta? Infektion olisin odottanut tappavan tunneissa - niin se vain menee poikasilla ja usein isommilla. Jayan "tauti" eteni liian hitaasti. Itse asiassa, se ei edes edennyt. Pikkuisen tila oli melko vakaa: Jaya oli pirteä, vähän väliä nälkäinen ja janoinen pikkupiiperö. Ihan avuton vain tuon seisomisen ja liikkumisen kanssa.

8.6. Jaya pedissä sohvalla, vieressä masuvaivoista toipuva Odette

Kaatuilun ja liikkumisvaikeuksien takia pienen paikkana oli sohvalle pedattu pyyherullapeti, jossa pystyi nojaamaan kylkeään niin ei kaatunut. Yöt pieni oli boksissa samoin tuettuna petiin. Vähän pystyi liikkumaan itsekin, mutta kuitenkin usein koetin pientä käännellä hieman eri asentoihin.

Masu alkuun vaivasi, mutta ummetus saatiin väistymään ihan vain tuoreruokaa syöttämällä ja nestehoidolla sekä masua hieromalla. Kerran tai 2 taisin antaa Prepulsidia pienen annoksen. Umpparipapanoiden syömisen mahdottomuuden takia annoin myös monivitamiinia + papaijanappuloita.

Käytiin 9.6. eläinlääkärissäkin, avuton kanivauva oli mukana, jotta pystyy 15min välein kääntämään. Olin vain hakemassa Odetelle ravintolisiä ja muuta. Edelleen ajattelin, että tuskin tuosta kanipienestä tulee eläjää ja lopetettava kuitenkin jos yhtään heikkenee tila nykyisestä. Poikasten hoidattaminen viimeiseen asti ei tunnu järkevältä. Kuitenkin kuolevat niin moni kaikista hoidoista huolimatta, joten yrittäminen tuntuu toivottomalle jo heti alusta.

Mutta .. tulipa sitten kuitenkin näytettyä samalla reissulla pientä pyyherullassa sylimatkailevaa kanivaavelia. Jostain syystä aika moni haluaa nähdä, kuka vauva se siellä pyyhkeen sisällä pupuilee ja mikä hänellä on.. Pientä Jayaa alettiin sitten tutkia: selässä tuntui poikkeavaa. Epäiltiin, että olisi jäänyt johonkin kiinni ja sitten potkinut itsensä vapaaksi vahingoittaen samalla selkäänsä. Jos muutamassa päivässä ei tapahtuisi selkeää paranemista tilassa, olisi syytä päästää pieni pois. Jayendra sai tuolla reisulla vielä lisää kipulääkettä. Lisäksi kokeiltiin tukihoidoksi jotain hieman epätavallisempaa: akupunktiohoitoa. Jaya on varmaan yksi ensimmäisiä kaninpoikasia, jota on akupunktioneuloilla Suomessa hoidettu.

19.6. Jaya sohvalla. Tassuttelu on epävakaan vompatin menoa,
 mutta yritys on kova. Ruoka maistuu ja pienet pyllähdykset
ei aiheuta enää ongelmia - hän pääsee ylös!

En tiedä mikä hoidoista on varmasti auttanut Jayaa eniten, kun lopputulokseen eniten kiinnittyy huomio. Riittävä kipulääkitys ja tarpeista (ravinto, siisteys, lämpö, turvallisuus) huolehtiminen on aina tärkeää. Akupunktiohoidon jälkeen Jaya vaikutti kuitenkin paljon rennommalta ja tuntuu kuin olisi saanut siitä jotain uutta tehoa toipumiseen. Pienen tila alkoi vähitellen parantua ja höppänän elossaolo aamuisin ei enää ollut todellakaan yllätys. Tuettuna hyvään asentoon (+ moneen kymmeneen kertaan pvn aikana käännellen) Jaya söi hyvällä ruokahalulla ja joi juotettuna kiposta ja lusikasta. Kivuliaalta pieni ei ollut missään vaiheessa vaikuttanut. Tuntui viihtyvän lämmössä, ts. varaemon kylpytakin sisällä nukkuilemassa päiväunia.. 6vko ikäiset pienet nukkuvat vielä paljon.

Toipumisen aikana pariin kertaan liikkumisvaikeus palasi pariksi päiväksi mutta meni sitten taas ohi.. Tämä hieman hämmentää, että miksi. Epäilisin, että kyseessä on tuolloin jokin turvotuksen aiheuttama ongelma, koska on mennyt ohi "levolla" (ts. kun pieni ei ole päässyt riehumaan) ja lämmöllä.

Heinäkuun vaihteessa pieni oli hieman varovaisesti kulkeva, mutta kuitenkin normaalisti liikkuva. Jaya onnistui pitämään asennon hyvin, puhdistamaan turkin itse ja syömään umpparipapanat. Jayan kasvu on ollut hitaampaa kuin veljellä. Mutta kai se nyt johonkin vaikuttaakin, tuollainen vamma ja liikkumattomuus.

Jaya vauhdissa 5.7. 

Heinäkuun alussa pikkuinen oli ensi kertaa hetkisen nurmikolla ja todisteeksi otettiin kuvia kännykällä. Se oli lähes mahdotonta: pieni nimittäin ei halunnut olla juurikaan paikallaan. Jaya maisteli vihreää ja rallitteli. Iloloikankin näin. Lihaksettomuus ei paljoa tuntunu häiritsevän kun korvat lepattaen pieni tassutteli menemään. Jayan koko olemus tuntui sanovan: "Hypin, koska voin!"

Jaya on sittemmin kasvanut jo isoksi pojaksi ja on myös huomannut olevansa poika. Hän osaa merkata oikein taitavasti ja saattaa innostuessaan jopa roiskaista pissimerkin. Jaya tykkää myös kaivaa. Paikallaan pysymisen päälle Jaya ei oikein ymmärrä - miksi pitäisi seistä jossain, kun voi juosta ja hyppiä. Toisten poikapupujen hajut sekä varaemon hanskat on myös jotain aika sietämätöntä, välillä. Suurimman osan aikaa Jaya on paijauksia ja huomiota pyytävä vauhtipallero, erittäin kiltti sellainen.

Vielä pari kk sitten Jaya oli 1,27kg painoinen pikkuluppanen. Röykän ilmoittautumisten aikaan punnitsin muita kaneja. Samalla vaa'assa kävi Jaya: 1,42kg. Hieman yllytettynä ilmoitin sitten Jayankin näyttelyyn.. Pientäkin pienempi mussuli Aina Rakas Jayendra oli kasvanut kääpiölupan kokoiseksi.

Jaya Röykässä 13.12 ulkomuotoarvostelussa

Ulkomuotoluokassa Marika Koivunen arvosteli Jayan (1,41kg; 8,07kk) pistein 5-19-18,5-9-8,5-9-18,5-5=92,5p. Jayan turkki on laadultaan aika pehmoinen, jota talvikarvan pituus vielä korostaa. Ottaen huomioon, että Jaya vietti kesällä kuukauden makuulla halvaantuneena, on 18,5p rungosta aika mukavasti. Kuvio Jayalla on melkein yhtä hieno (18,5p) kuin emolla (19p). Jaya esiintyi murrosikäisen kääpiöluppapojan tavoin hyvin reippaasti tuhisevana ja merkitsi maton omakseen..

Edelleen jatkuu mietiskely, kuinka pikkuinen Jaya pärjää. Mitä kaikkea selkä kestää? Estehyppy on kiellettyjen listalla varmuuden vuoksi ja käsittelyssä yritetään aina kiinnittää huomiota tukemiseen. Voiko Jaya elää normaalia kanin elämää? Toistaiseksi Jaya on itse ollut sitä mieltä, että pystyy kaikkeen siihen, mihin muutkin puput. Ja sitten vielä vähän enemmän.

Uskomattoman sinnikäs pieni kanivauva on opetellut kävelemään nyt 4 kertaa.

Lauma pienenee

Edellisessä postauksessa kerroin kanimäärän vähentymisestä ja talvitauolle siirtymisestä. Sama osin surullinen meininki jatkuu edelleen. Mainitsin Catrinan ja Berendtin poikueen, jossa oli 7 upeaa poikasta. Viimeisinkin poikanen kuoli samalla viikolla kuin toiset, vain parin pv kuluttua 3:n menehtymisestä. Hän urheasti yritti, mutta ei jaksanut sitten kuitenkaan. Syynä jokin bakteeri- tai virusinfektio. Poikaset ovat uskomattoman vahvoja, mutta samalla kuitenkin hyvin hauraita.

Poikasten kuolemat noin nopeassa tahdissa ja kun tietää, ettei poikasia käytännössä pysty lääkitsemään millään (esim. antibiooteilla) ovat tavallaan helpompia. Tietää, ettei olisi voinut paljoa tehdä, itse tai muutkaan. Toista on kanilan iäkkäämpien tai pitkäaikaisempien asukkaiden kanssa, kun lähdön hetki koittaa. Se kun tulee, halusi sitä tai ei. Usein kysytty kysymys on, milloin se on. Tai milloin sen pitäisi olla. Voisiko sitä vielä lykätä. Onko kanilla vielä toivottu elämänlaatu? Kärsiikö se? Minkä verran on liian monta kipeää päivää, vuodessa, kuukaudessa?

Saaren klinikalta kävi eläinlääkäri hoitamassa hevosia ja samalla käynnillä lopetettiin Odette, Lumipampula ja Vompula. Lemmikkikaneja, upeita sellaisia. Lumipampula oli melkein terve, Vompula myös. Odette ei. Sairastavan kanin lopettamisen ymmärtää, mutta miksi terveetkin?

Siksi, että ne eivät ehtisi kärsiä. Vompulalla oli vaara kehittää nivelrikko virheasentoon jääneeseen etujalkaan. Sitä kivun määrää, mikä olisi ollut edessä, en halunnut Vompulan koskaan joutuvan kokemaan. Nyt hän vain nukahti, sylissä hiljaksiin. Vompula eli lyhyen elämän, mutta rakastettuna ja hyvinvoivan oloisena nilkutuksestaan huolimatta. Vompulassa ihmeellistä oli se into ja vauhti, jolla touhuili ja hyppeli, iloloikkia välillä tehden pitkin pihaa aina. Ja kujeileva katse ja kiipeilyinto, tiedetään kyllä mistä ne periytyy :)

Lumipampula oli vasta toipunut muutaman päivän masuvaivoistaan ja oli oma iloinen itsensä, pieni pusutteleva poika. Toispuoleista leukavekkiään juomakupissa uitteleva, olkipetiä itselleen rakenteleva höpöli. Lumipampulalla oli jo pidemmän aikaa ollut rintakehällä laakea ihokasvannainen, joka eläinlääkärien mukaan oli mahdoton leikkauksella poistaa. Haavaa ei olisi saanut enää suljettua. Kesän mittaan ihokasvaimia ilmaantui molempien takapolvien tienoollekin, ensin yksi, sitten useampia. En halunnut odottaa, että ne alkaisivat haitata liikkumista ja leviäisivät tuon enempää, vaikka kultapoika olikin mitä parhaimmassa voinnissa muuten. Ehkä sellaisena onkin parempi lähteä, keskellä ihan tavallista päivää.

Herkkämasuisen Odeten kanssa varsinkin joutui miettimään, kauanko vielä yritetään. Muiden ihmisten kanien kanssa on helpompi arvioida, milloin on saavutttu jokin raja. Mutta sitten kun se on oma lemmikki, oikea lellikki. Se, joka tuli itse syliin nukkumaan sohvalle, saman peiton alle. Pelkkää luuta ja nahkaa, nuhruisen oloinen turkki ja pömpöttävä masu, mutta levolliset silmät ja vailla paijauksia. Onko hyväksyttävää, että kanilla on vatsavaivoja toistuvasti, 3-6vko välein. Miten paljon se oikeasti kärsii koko ajan, mistä sen tietää. "Se juoksentelee tutkimassa paikkoja, syö ja juo, nukkuu ja papanoi, tekee iloloikkiakin". Niin, tekevätkö kipeätkin kanit iloloikkia. Taitavat tehdä.

Odettea lemmikkikanina luonnollisesti hoivattiin aivan eri tavalla kuin esim. tuotantokanin kohdalla olisi menetelty. Odette oli kuvattu päästä varpaisiin, verikokeilla tutkittu, E. Cuniculin vasta-ainemäärityksetkin tehty, matotutkimukset tehty useita kertoja ja eläinlääkärien hoidossa useaan otteeseen käytetty. Lääkekuurit eivät yksikään auttaneet missään vaiheessa Odeten tilaa. Odette pysyi lihaksettomana ja melkoisen huonoturkkisena. Parhaimman avun Odette sai kaniystävättäristään, joiden terveet suolistobakteerit auttoivat Odettea. Ruokinnan osalta Odetella oli omat eväät, pelletin sijasta pellavapuuroa. Ilmeisesti suoliston pinta oli niin vaurioitunutta, ettei ravintoaineita ei kuitenkaan imeytynyt ja tullut hyödynnetyksi normaalisti. Odette kaikesta ruokinnan optimoinnista ja hoivasta huolimatta pysyi fyysisesti huonokuntoisena. Energiaa Odetelta ei puuttunut ja tarvittaessa Odette vipelsi hurjaa vauhtia pitkin pihoja, etsimässä jotain hyvää syötävää ja tutkimassa paikkoja. Koskaan ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, etteikö Odette kutsuttaessa tulisi pian luokse.

Odeten lähdön myötä jäi yksin pieni Elsu, ainakin ensimmäisen yön ajaksi. Sinä yönä Elsu ei syönyt juuri mitään. Seuraavana päivänä Elsu sai kaverikseen Catrinan ja muutaman pv jälkeen alkaa jo näyttää lupaavalta heidän yhteiselonsa. Alkuun Elsun ei annettu syödä rauhassa, mutta nyt kelpaa jo ihan vierekkäin puputtaa.

Pupumäärä on pienentynyt niinkin, että sasselipoika Totoro (l. A.R. Varius Chryst-Roi) muutti Toiveen kanilaan ja oli viikonloppuna messarissakin näytillä. Totoro on hieno pullaposkinen mussupoika ja sai karvanvaihtoisena 93,5p. Parempia pisteitä varmasti tulee, Toto on upea.

Pienentynyt pupulauma siirrettiin tallista sisäkarsinasta ulkokarsinaan asustelemaan maanantaina. Nyt koko jengi mahtuu 3:een kerroshäkkiin. Ulkokarsinaa pitää vielä hieman tuunata, mutta suojaisa asumus se on pikkuisille mussukoille.

Syksyllä kanit muuttavat.. pohjoiseen?

Kanilassa on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia. Ikäviä enimmäkseen, mutta myös monta toivoa herättävää. Erään teinihirviön tasolle taantuneen henkilön mukaan tähän kaikkeen on syyllinen ihan kanien omistaja itse: hänen pahoista teoistaan, mitä ne sitten ovatkaan, rangaistaan kaneja, että ne sairastuvat tai tulevat sairastumaan. Ilahduttavaa, kuinka kanipiireissä ihmisten käytös on toistuvasti tuota luokkaa?

Jonkin aikaa Juju oli hieman hitaammin syönyt, mutta muuten ihan tavalliseen tapaan touhuillut, tullut syliin ja siliteltäväksi. Eräänä aamuna tässä sitten Juju hengitti todella vaikeasti, käytti kaikkia apuhengityslihaksia ja suu auki yritti epätoivoisesti saada tarpeeksi happea. Ehkä keuhkokuume, ehkä sydämen vajaatoiminta, mitä lie, en käynyt avaamaan tai avauttamaan, vaan Juju pääsi omenapuun alle ihan omana kokonaisena itsenään. Mukaan laitettiin myös Mallu, jonka elämänlaatu ei enää mielestäni vastannut kanille vaadittavaa tasoa. Hän stressasi paljon ja montaa asiaa, eikä yritykseni yli puoden vuoden aikana saada asioihin muutosta olleet juuri yhtään auttaneet.

Samalla itkulla sitten päätin, että myös Babushkan aika on tullut. Babushkaa oli jo pidemmän aikaa vaivannut papilloomakasvain peräaukolla. Eläinlääkärin kanssa asiasta keskusteltiin ja todettiin, että koska kasvain on ollut hidaskasvuinen, uusiutumisriski leikkauksen jälkeenkin korkea ja anestesia riski Babushkan ikäiselle naaraalle, ei leikkaushoitoon ryhdyttäisi. Jos kasvain alkaisi vaivata, eutanasia olisi käytännössä ainoa järjellinen ratkaisu. No, nyt se oli sitten alkanut vaivata. Babushkan oli hankala pissiä siististi eli takamus, häntä ja takakintut tuppasivat sotkeentumaan. Sen seurauksena olisi ollut ennen pitkää kivuliaat iho-ongelmat, joten olisi parempi päästää rakastettu rouva pois ennen kuin siellä asti ollaan.

Catrinan ja Berendtin upea 7:n poikue on kutistunut yhteen poikaseen. Jokin bakteeri- tai virusinfektio ilmeisesti tappanut poikueessa, tämä siis eläinlääkärimme veikkaus koska avauksessa poikasista ei löytynyt mitään erityistä: mahat täynnä ruokaa, sisäelimet aivan normaalin näköisinä olivat vain äkkikuolleet. Aikuisilla kaneilla ei ole näkynyt oireita, eikä Jujun sairastuminen välttämättä liity asiaan mitenkään. Pikkupoikasista viimeisimmät menivät niin, että aamupäivällä 11 aikaan ollaan tavalliseen tapaan reippaina syömässä heinää, härnäilemässä emoa jos maitoa saisi ja klo16 häkissä onkin 3 kuollutta. Jäljellä oleva luonnonkeltainen poikanen on kovin laihan oloinen, mutta sinnittelee. Hän on kovin utelias pikkuinen ja tulee mielellään tutustumaan ihmisiin, antaen samalla hurmaavia pusuja.

Pyhtään näyttelyssä käytiin tapaamassa porukkaa. Jalostuslainaan lähti Looks Like -kanilaan kultapoika Nunu eli Lintutarhan Odin. Hänen seuranaan muutti samaan kanilaan Bea (A.R. Rosangela Beatrix) ja tämän tytär Kirsikka (i. Snow Grouse*). Mahdollisesti myös Vompulan hieno poika (i. A.R. Varius Chryst-Roi) on myös muuttamassa Sailan hoiviin.

Elsun ja Nassen (Toiveen Roy De Vore) poikasista viimeinen, upean japskikuvion ainakin naamassaan omaava pikkuneiti Lilith muutti samalla reissulla Lappeenrantaan puputtamaan.

Jo pidempään kypsynyt ajatus kanimäärän pienentymisestä on siis tapahtumassa. Jalostusnaaraita minulla ei juurikaan enää ole, enkä ole lisää hankkinut. Lemmikkejä ovat, ei paljon muuta. Luppapuolella Toiveen Odette on jo pidemmän aikaa ollut puhtaasti lemmikkipupu, mitä nyt toki on Elsun vauvoille ollut varamammana. Odette tuntuisi hieman surevan, kun hänen lainalapsensa ovat muuttaneet maailmalle. Wendela on jo iäkkäämpi rouva ja saa elellä Taatelin (Toiveen Remy) kanssa pupuliitossa. Wendelan vauva Isla voisi sopivan (sijoitus?)kodin löytyessä muuttaa, samoin ihana pikkuinen Helmi. Mikään pakko se tosin ei ole. Elsu on liian pieni sasselijalostukseen ja Vompatilla on tuo virheasentoon jäänyt olkapää kiusanaan - se tulee ennemmin tai myöhemmin vaivaamaan Vompulaa ja ei tarkoituksellisilla astutuksilla uskalla rasittaa tuota kroppaa. Catrina on viimeisimmän poikueensa imettämisen myötä nyt hieman kevyessä kunnossa ja tarvitsee reilun tauon ennen kuin mitään seuraavia poikueita edes mietitään.

Urokset sitten taas ovat osa jo varsin iäkkäitä: Miro on jo 6v ja ei paljoa ole siitä nuorempi Lumipampulakaan. Kyseiset herrat saavat elää kotona, molemmat ovat maailman kultaisimpia ja joka tapauksessa heidän lähtönsä tulee kuitenkin liian pian. Lonly on totta kai aina hieno poika, hänellä olisi vielä monille treffeille hinku. Jayan kanssa olisi luontevampaa, että hän olisi ihan vain lemmikkipoika - hieman nokisempikin hänestä on tullut kuin toivoin. Totoro on näillä näkymin muuttamassa Toiveen kanilaan. MiniMiro koettaa kotona kasvattaa lihasmassaa, tällä hetkellä on hieman puikulainen ja pieni nuorimies vielä. Voi olla, ettei koskaan kehity ihan sellaiseksi, mitä toivoisi jalostus- ja näyttelysasselipojalle. Nasse puolestaan on puhtaasti lemmikkipupunen, jonka kanssa hieman hypellään. Ei ole tosin viime aikoina estekisoissa paljoa huvittanut käydä, poikkeuksena Mirka Ariluoman Nurmijärvellä järjestämät kisat, joissa sentään pystyy hengittämään.

Talvitauolle ollaan siis menossa.

Kirjavia neitejä ja hyppykani

Elsun kirjavia nakkeja on 3, kaikki tyttöjä. Vihreä maistuu karvalapsille:

Hunnullinen bourgogne

Keltamusta japanilainen viittakuviolla

Keltamusta japanilainen

Lukumäärästä voi päätellä, että yksi pienistä, se kaikkein pienin poika, oli luovuttanut. Niin joskus käy, joka poikueessa on muita pienempiä ja heikompia, jotka sitten herkästi karsiutuvat pois. Elsu on ollut kaikesta huolimatta erinomainen emo ja onhan hänellä apuna maailman suloisin lastenvahti Odette.

Hyppymussukainen Toiveen Roy De Vore eli Nasse on esiintynyt Palojoella ja Askolassa hyppäämässä helppoa suoraa.

Nasse lämmittelemässä Askolassa 12.7.,
ohjaajana kasvattaja Miia Kröger Toiveen kanilasta.

Nasse tutkimassa Palojoella 6.7. mikä ihmeen
hökötys tämä nyt on.. Este ei ollut mieleinen, joten se piti joka kerta
laittaa muurin osalta matalaksi ennen kuin siitä saattoi hypätä: 

Seuraavat kisat joihin Nassen kanssa ollaan menossa on Helsingin kisat 19.-20.7 eli kanihypyn SM-kisojen helppoihin väliluokkiin. Toiveissa on klassautuminen keskivaikeaan. Nasselta puuttuu yksi klassauspiste helposta mutkasta ja yksi helposta suorasta. Toisaalta, ei ole paineita - saa ihan rauhassa olla, ei haittaa vaikkei vielä klassaantuisikaan. Tiedän ilmankin, että Nasse on hieno ja hyppää tarvittaessa vaikka vaikean korkuisia esteitä..

Askolan Pet-näyttelyssä Tringas' kanilassa 12.7. nähtiin Babushka x Lonly -poikueesta Catrinan sisko Aina Rakas Capricia. Ihan hiukan on neiti kasvanut viime näkemältä taas. Saman mallisen pienen turpatyynyn on neiti kehitellyt kuin emolla on, mutta se sopii hänelle. Karvanvaihto verotti Caprician pisteitä, mutta hieno hän on.

Aina Rakas Capricia arvosteltavana, tuomarina Vilja Varis

Kirjavia vauvoja, kanamaista käytöstä ja karvanvaihtoa

Elsun nakeista on jäljellä edessä vas. oleva hunnullinen keltapunainen
ja viereisen pöllin päällä hönöilevät japanilaiset ja valkotassu.  

Elsun kirjavia nakkeja pyörii seurassa enää 4. Poikueen pienimmäinen, muita heikommin kasvanut (keltapunainen vk) menehtyi. Yksi vauveleista oli liian innokas tutkimusmatkailija ja tästä syystä pääsinkin sitten virittelemään vauvojen turvaksi jänisverkkoa kalterien päälle, ihan että kestävät sisäpuolella. Ei olisi uskonut, että viereiseen häkkiin asti voi pieni pupuvauva mönkiä. Siellä hän (toinen keltapunainen vk -vauva) oli parka ilmeisesti saanut potkun tassusta kun nuoret naaraat Vompatti ja MiniJetta on riehuneet. Eipä ne tahallaan, ovat voineet säikähtää tai hermostua, kun toinen pyrkii tissille. Pikkuiset on todella hauraita, kerta riittää tappamaan.

Elsun kirjavia nakkeja

Muut nakit voi hyvin ja kasvaa, on 3 isoa mukeloa ja sitten 1 valkotassuinen mini (jonka puolesta kyllä pelkään edelleen, aina nuo poikueen pienimmät tuppaavat olemaan heikompia). Sukupuolet on edelleen katsomatta, olen hieman taikauskoinen tässä asiassa.. Varattavissa pikkumukelot on aikaisintaan 5vko iässä.

Pienet syö uskomattomia määriä heinää emon ja varamamma-Odeten kanssa. Myös tuoreruoka maistuu ja sitähän onneksi riittää. Eilen niittoleikkurilla ajettiin ja kyllä nyt on moneksi pv vihreää - pitää vaa useamman krt pöyhiä kun määrä on hurja ja säilytystila pienehkö.. omani tykkäävät myös nahistuneina syödä vihreitä, tai sit kun ovat kuivaksi asti kuivuneet.

Odetesta edelleen.. hän on karvanvaihdossa ja nyt taas hitaasti alkaa näyttää kanimaisemmalta, mutta toki tupsutoukka on edelleen. Odetella on Elsun poikueen kanssa ollut hyvinkin tärkeä rooli: ensin hänen karvojaan on ollut lämmittämässä pesässä ja nykyään päiväunia Odeten kyljessä, poskea vasten, leuan alla, korvan alla nukkuilee niin mukelot kuin niiden emo Elsesterikin.. Odette näyttää suojelevaiselta kanaemolta, vaikka mukelot (ja Elsu :D) ei olekaan hänen omia. Jos Odette osaisi, hän varmaan levittäisi siivet suojelevasti koko porukan päälle. No, siipien puuttuessa, onneksi on luppakorvat!

Tupsutoukkia ovat myös Taateli ja Wendela, jostain kenties Wendun kiimoihin liittyvistä syistä + karvanlähdöstä kaikkialla on heidän karvojaan. Taatelilla on melko jatkuva karvanvaihto ja Wendu pöllyää tällä hetkellä myös huolella.

Skidi (Aina Rakas Rosangela Beatrix x Snow Grouse*)

Bean vauva on sinnikäs hönö, puree tarvittaessa kalterin läpi jopa häkin rungon metallisia tukiristikkoja.. hän osaa myös hienosti seistä aika liukkaalla putkella takajaloillaan. Ja se vimma, millä hän kaivelee ja töheltää kun vihreää..! Ilkeät juorut kertovat, että vauva näykkii .. Oma vika jos tökkii nenään toista, ni kai se ny maistelu-iässä oleva vauvakani hieman hampaillakin kokeilee, että mitäs siinä ärsytät.. Skidi on luonnollisesti varattu kotiin jääväksi, on sen verran upea pieni paketti ja herttainenkin <3

Jayendra loikkii hieman, vihdoinkin. Selkävammasta paraneminen on ollut hidasta ja edennyt vaihtelevaa nopeutta, suuntakin on muuttunut useamman kerran. Pikkuvaaveli on kuitenkin hyvin sinnikäs kaveri ja aivan hurmaava. Tästä vauvasta EI luovuta.

Jayendran emä Catrina pääsee tänään illalla puputreffeille, toivoakseni tärpää. Catrina on hyvässä kunnossa ja uteliaampi kuin koskaan ennen, kaivaa paljon ja selkeästi mietiskelee vauva-asioita. Sulho Berendt on kuulemani mukaan myös hyvin innokas lisääntyjä.. olkoonkin, että hänellä kohteet hieman.. vaihtelee..

Estehyppypäivitys vielä: Nasse eli Toiveen Roy De Vore, Elsun vauvojen isä ja meidän höppänä kirjava karvapallo meni helppoa suoraa 1 virheellä :) Nassen mielestä oli kyllä aivan perseestä muurin ja kryssetin yhdistelmä, lanasi sen huolella. Vaikean muotoinen hahmottaa :/

Pupujen muutto ja selkävaivoja

Puput on perjantaina muutettu Mäntsälään talliin asumaan - elo täällä kerrostalon lämmössä alkoi käydä sietämättömäksi. Koko porukka kerroshäkkeineen on saatu mahtumaan Pepin karsinaan toistaiseksi. Kuvamateriaalia tulee kunhan ehdin ottaakin.. lohdutukseksi pölhö hevoskuva MiniUunosta: 

Catrina vauvoineen on vielä Porvoossa, toisen poikasista pitäisi vielä tänä iltana muuttaa uuteen kotiin ja toinen, viittakuvioinen parantelee selkäänsä. 

Viittakuvioinen Jayendra oli siis riehuessaan satuttanut selkänsä ja/tai niskansa 4.6. ja ei päässyt kävelemään, eikä pysynyt pystyssä. Pikkuista on hoivailtu syöttämällä, juottamalla, pitämällä tuettuna ja huolehtimalla, jumppaamalla tassuja,.. Maanantaina käytiin eläinlääkärissä ja pieni sai myös akupunktiohoitoa.

Pieni on ollut mukana monessa, koska vammansa takia ei ole pärjännyt yksin - varamamma ei voi istua paria viikkoa koko ajan kotona kääntelemässä ja syöttelemässä vauvakania. Siispä pikkuinen on matkaillut boksissa mukana. Omassa häkissä hän ei olisikaan ollut turvassa, koska pöhelö emo ja veli olisivat talsineet hänen päältään jatkuvasti. 

Vasemmalla Toiveen Odette testaamassa,
onko pienen Jayendran ruoka varmasti hyvää.
Vauva tuettuna pyyherullalla ja
vaahtomuovipalasilla hyvään asentoon.

Eilen alkoi pikkuinen Jayendra vihdoin kävellä varovaisesti. Meno on kuin hoippuvan vompatin kävelyä, mutta kuitenkin suunta on oikea. Myös turkin putsaaminen onnistuu nyt paremmin ja pääsee ylös, jos pyllähtää. Toivotaan, että pikkumussu jaksaa parantua ennalleen :)

Vompo (Octavia), Rosalia (Aina Rakas Rosalia Adriana),
Domi (Dominic), Fresita (A.R.Fereshteh)
 ja Lintutarhan Chili Lappeenrannassa 

Eilen oltiin myös Vompatin ja Rosalian kanssa Lappeenrannassa käymässä. Olin pet-tuomarina Kaakkois-Suomen Kani- ja Jyrsijäharrastajien näyttelyssä tutkimassa pupuja. Vompatti pääsi tapaamaan Domi-veljeään ja Rosalia palasi kotiinsa. Toivotaan, että Rosalian masussa on Miro-vauvoja.. 

Vauvauutiset II

Aina Rakas Elsa "Elsu/Elsesteri/ErNu" (vas.) 
ja Toiveen Odette.
Kuvan (c) Miia Kröger

Elsulle (Aina Rakas Elsa) on syntynyt 3.6. pieniä kirjavia nakkeja, joiden isä on ihkupihku estehyppelijämme massahurmaaja Toiveen Roy De Vore "Nasse".

Pesä on pehmustettu Elsun ja Odeten karvoilla - Elsu on nimittäin ottanut Odeten mukaan pesänrakennukseen hyvin aktiivisesti, riippumatta siitä miellyttääkö asia karvanvaihtoista Odettea.. Tupsutoukka-Odette ja PikkuElsesteri asuvat siis edelleen yhdessä, läheisinä ystävinä, hoivaavat toisiaan ja nukkuvat yhdessä, syövät yhdessä, touhaavat ja toheltavat :)

Toiveen Roy De Vore eli Nasse
Kuvan (c) Siiri Helin

Ainakin yksi nakeista on isänsä tavoin japanilainen, eri asia on sitten onko viitallinenkin. Nakeista osa on selkeästi viittakuvioisia, keltapunaisia. Yksivärinenkin keltapunainen löytyy.. katsotaan, mitä pienistä kasvaa.. Nyt lukumäärä on 6, joista ainakin yksi on muita pienempi - juurikin tuo keltapunainen.

Kuvia vauvoista tulee aikanaan, kunhan kasvavat..

Elsu itse on 2 kilon pötkyläinen ja Nasse samaa luokkaa, joten yhdistelmässä tuo tulee olemaan se odotuskoko, hurjimmilla ehkä 2,5kg. Viipottavaisia, ehkä estehyppyynkin taipuvia toivon Elsesterin ja Nassen jälkeläisistä kasvavan. Luonteensa puolesta molemmat vanhemmat yhdistelmässä ovat kilttejä, sosiaalisia ja energisiä.

Elsu pienen kokonsa takia ei sovellu sasselijalostukseen, joten siksi päädyin tällaiseen risteytyskokeiluun.

Vauveleita, vauvamahoja, pehmeitä tassuja

Wendelan tyttöset alkavat olla luovutusiässä ja heitä on vielä vapaana.

Catrinan vauvelit kasvavat hurjaa vauhtia ja ovat upeita (ja varattuja).

Bea kasvattaa masua ja on harjoitellut pesäntekoa oljilla.

PikkuElsesteri antoi tarkistusastutuksessa kerran astua, varmaankin säälistä. Nasse kyllä tykkää Elsusta paljon <3 

Mäntyharjun pet-näyttelyssä ja estekisassa käytiin eilen. Miro hienosti BIS 3 94,5pisteellään ja sai erityisesti kehuja tassuistaan, hienosta yleiskunnosta ikäisekseen ja hellyyttävästä käytöksestään :) Miro 5½v on palkintonsa ansainnut.

Nasse meni helppoa mutkaa 0 virhepisteellä, hyvä Nasse! Kiitokset Miialle hypytyksestä :)

Mäntyharjulta mukaan tuli myös neiti Aina Rakas Rosalia Adriana, hän treffailee poikapupuja täällä.. Tukikohtana Rosalialla on komppari-putki-loota-aitaus keittiön apupöydän alla.

Toiveen Odette on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan, jaksaa jopa mielikuvitusvauvailla ja tuhistella nenäkkäin Lonlyn kanssa. Karvanvaihtoraidat tekevät kyllä Odetesta hieman hassun näköisen: 

Taateli puolestaan esiintyy edukseen vauvojen varamammana: 

Kiitokset Siirille hienoista kuvista :) 

Uusi kotisivu

Pupulan kotisivu on nyt tämä. Kovin aktiivista bloggaamista ei ole luvassa, mutta ehkäpä välillä.. :) Sivujen päivitys on vielä vaiheessa, kuvamateriaaleja tulee aikanaan lisää kunhan ennätän. Samoin lisää tekstejä hoitamiseen liittyen + näyttelyihin jne.