Maahanmuuttajat

Aina Rakas -kanilan puputtimet ovat muuttaneet Tartoon ja tuntuvat viihtyvän uudessa kämpässään. Mukaan lähti myös Toiveen kanilassa asustellut Totoro. Karvaaminen jatkuu siis Virossa: Elsu, MiniMiro, Jaya, Wendu, Taateli, Catrina ja Totoro valmistelevat karvanvaihtoa, osa on jo aloittanutkin.

Koteja kaneille etsinnässä

Lähes kaikki kanilan pienet asukkaat tarvitsisivat uusia koteja omistajan/kasvattajan muuton myötä. Eri-ikäisiä aikuisia kaneja kyseessä kaikki ja poikuesuunnitelmat on peruttu näiltä osin.

Kaikki uutta kotia etsivät kanit ovat tiettävästi terveitä, niillä on oikea purenta ja ovat käsiteltävissä tavanomaisesti. Kanit ovat tottuneet kynsienleikkuisiin, hampaiden tarkistuksiin yms tavallisiin hoitotoimenpiteisiin. Asuvat ulkokanilassa oljilla, kaikilla on laatikot mutta käyttöasteen kanssa on vaihtelua. Vieraita kohtaan ovat epäluuloisia alkuun, ovat eläneet viimeisen vuoden "maaseudun rauhassa" lähes eristysolosuhteissa, melko vähäisin kontaktein muihin kaneihin/kaniloihin.

Etupäässä kaneja luovutetaan hyviin lemmikkikoteihin, joissa on kokemusta kaneista tai ainakin suuri halu oppia kaneista. Hinta-asiat toisarvoisia, olennaisempaa on, että kodeilla on halu sitoutua kaniin ja resurssit siihen. Kaninpidossa hoito vaatii jatkuvasti aikaa ja rahaa. Heinään täytyy satsata, ei kovin paljoa rahaa, mutta vaivaa sitäkin enemmän. Pellettiviidakossa seikkailuun tarjoan suositukseni ohjenuoraksi. Ajallisesti kani tarvitsee hoitajiaan enemmän kuin ruokinnan ja häkin siivouksen verran. Mitä enemmän kani saa juoksennella turvallisessa ympäristössä, sen parempi.

Terveysasioissa kani on vaativa lemmikki sairastuesssaan ja eläinlääkäriin lähtöä ei voi lykätä kanien kanssa, ei millään verukkeella. Kaikki ne, joille ajatus lemmikkieläimen viemisestä päivystykseen viikonloppuna ja useamman satasen lasku kuulosta kaamealta - ottakaa pehmolelu. Jos ell-reissua ei tehdä, niin sitten on oltava todistetusti valmius hoitaa sairaustilaa itse vähintään samoin keinoin kuin eläinlääkärissä hoidettaisiin tai sitten asiallisesti lopettaa eläin.

Yksikään kani ei ole pakkomyynnissä tai -luovutuksessa, vaan luovutetaan ainoastaan sopivalta vaikuttaviin koteihin.

A.R.Catrina (synt. 11.9.2013 eli 2v9kk) luonnonkeltainen 19p viittakuvio. Edellinen poikueen tehnyt viime kesänä. Hieman ujo, mutta hyvin kiltti sopivan kokoinen kääpiöluppanaaras. Mahdollisesti viittakuviokasvatukseen, mutta ei mikään uml-näyttelyiden pistehai. Hyvin liikunnallinen, energinen neito. Valjasulkoilua alettu opetella. Lisääntymisvimma melko korkealla varsinkin tähän vuodenaikaan, ajoittain ollut valeraskaana, joten suosittelisin leikkauttamista.. Mieluiten kuitenkin lemmikkikotiin, jossa on jo kanikokemusta, mutta ennen kaikkea aikaa antaa neidin rohkaistua ja tulla lähemmäs omilla ehdoillaan. -- Catrina on varattu

A.R. Elsa (synt. 10.4.2013 eli 2v3kk) pienikokoinen, "kahen kilon Elsu" herkkä ja ystävällinen sachsengold-naaras. Elsu tykkää käydä lähellä kiusoittelemassa, mutta ei välttämättä anna paijata, jossei hänelle sovi. Tehnyt viime kesänä yhden risteytyspoikueen, hyvä emo, mutta mieluiten ei kasvatukseen. Reagoi herkästi stressiin mahallaan, joten tarvitsee tasapainoista ruokintaa ja turvaa. Tykkää jyrsiä vanerista mökkiään. Tarvitsee kodin, jossa sitoudutaan rakentamaan luottamusta oikeasti. Mielellään leikatun uroksen tai todella kiltin nuoremman naaraan kaveriksi tai vaihtoehtoisesti yksin ja runsaasti ihmisseuraa Elsun ehdoilla.

Koppartorps Lonly (synt. 15.7.2011 eli 3v11kk) upealuonteinen vaalea luonnonkeltainen kääpiöluppauros, joka ei jätä ketään kylmäksi. Vaatii tulla huomioiduksi AINA, on pyynnöissään lempeän päättäväinen ja kärsivällinen. Melkoisen viriili, mutta hyvin siisti (ei pissaroiskeita tms). Astuu siis kaikkea minkä kiinni saa, mutta hyvin hellästi ja rakastavasti vain. Ulkomuodoltaan melkoisen hieno ja periyttäny kaunista väriä, mutta parasta tässä kanissa on luonne ja miten ihanasti vastaa hänelle osoitettuun huomioon ja hellyydenosoituksiin. Lonly tarvitsisi kodin, jossa saisi olla mukana kaikessa ja tulla huomioiduksi omana ihanana itsenäään. -- Lonly on varattu

Toiveen Roy De Vore (synt. 27.1.2013 eli 2v5kk) energinen ja viriili keltamusta japanilaien viittakuvio esteristeytysluppa, n. 2,4kg painoa. Säästäväisesti kisattu, klassauksia lähinnä helposta, mutta on hypännyt epävirallisissa vaikeaa myöten luokkia. Luonteeltaan kiltti, mutta saattaa provosoitua toisten urosten hajusta ja tuolloin purra. Leikkauttamista voisi harkita. Pissamerkkaa ja muutenkin merkkaa reilusti ja on oikea miesten mies. Ystävällisen utelias perusluonteeltaan ja hyvin seurallinen rakastava poikamussu, jolta ei vauhtia puutu. --- Nasse on varattu

A.R.Gilgamesh (synt. 3.12.2013 eli 1v7kk) hieman pienikokoinen sachsengold-uros. Lempeäluonteinen, mutta ujo poika, joka tarvitsisi paljon turvallista yhdessäoloa, jotta uskaltaisi alkaa näyttää enemmän pohjatonta ystävällisyyttään. Hieman sottainen eläjä, merkkaustaipumusta sen verran kuin nyt uroksilla ylipäätään on. Valjaissa ulkoilua harjoiltu vähän, mutta se kyllä jännittää vielä aika tavalla. Tykkää puisten asioiden jyrsimisestä. Tarvitsee rauhallisen kodin, jossa ihmisillä aikaa olla hänen kanssaan ja ymmärrystä tehdä asiat kanin tahdilla.

Mahdollisesti uutta kotia etsimässä, mutta vain ja ainoastaan jos löytyy aivan uskomattoman hyvä koti näille jo hieman iäkkäämmille silmäterille:
Toiveen Remy (synt. 6.4.2011 eli 4v2kk) ja Koppartorps Wendela (synt. 28.4.2010 eli 5v2kk) luonnonkeltaisia viitakuviollisia kääpiöluppia pariskunta, jota ei voi erottaa. Taateli on leikattu uros ja Wendu hänen rakkaansa. Maailman lempeimpiä kultaisia kaneja, jotka haluavat olla yhdessä ja tehdä kaiken yhdessä. Muulla maailmalla ei ole sitten niin väliä.

Kanilaa paremmin tuntevien silmään ehkä osuu seikka, että Jaya (A.R.Jayendra) ei ole tällä listalla. Ennemmin tai myöhemmin Jayaa alkaa vauvana saatu selkävamma vaivata jollain tavalla, vaikka se parantunut onkin - vaurio oli kuitenkin niin vakava, että varmasti vielä tulee siitä kipeäksi vanhemmiten. Jayalla on myös reviiritietoisuutta aika paljon nykyään. Jaya muuttaa aikanaan Nellan, Miron, Odeten, Babushkan, Jujun ja monen muun rakkaan luo.

Vihdoinkin vauvoja varattavissa

Helmin ja Jayan 13.3. syntyneet pikkuiset ovat löytäneet kotinsa. Poikueen emä on siis Helmi (e. Aina Rakas Doris, i. Aurinkovillan Fido) ja isä Aina Rakas Jayendra (e. Aina Rakas Catrina, i. Aina Rakas Berendt). 

Poikueessa on 3 pientä mussukaista, kaikki väriltään luonnonkeltaisia.

Viittakuvioinen poikanen on poika ja varsinainen hulivili toheltaja. Kuvion puolesta käy ulkomuotonäyttelyynkin. Tämä poikanen on VARATTU 10.5.

Viittakuvioinen uros - VARATTU 10.5.

Luonnonkeltaisia on kaksi, tyttö ja poika. Uteliaita nöpöneniä molemmat, vaikka hiukan kuviollista ujompia ovatkin. Tyttövauva on VARATTU, poikavauva on VARATTU. Poikavauveli on poikueen isoin ja hienoin :)

Luonnonkeltainen poika - VARATTU 14.5.

Luonnonkeltainen tyttö - VARATTU 11.5.

Luovutuksessa Helmin vauvelit ovat aikaisintaan 13.5.2015

* * * * * * * * *


Lähiaikoina muuttamassa maailmalle myös Aina Rakas Isla x Aina Rakas Jayendra poikueen 10.4. syntyneet poikaset, joista luonnonkeltainen viittakuvio on tyttö ja luonnonkeltainen poika. Molemmat pienet on nyt varattu. Pikkunassukat ovat luovutusiässä 10.6. 2015

Islan ja Jayan vauva, tyttö, VARATTU. Kuvan (c) Hanna Kekäläinen

Islan (varatut) vauvat (c) Hanna Kekäläinen. 

* * * * * * * * * *

Lisäksi Jayan vauvoja varattavissa Katri Makkosen kanilassa Rajamäellä. Kyseessä siis kirjavia luonnonkeltaisia tukkapupun ja kääpiölupan risteytyspoikasia, syntyneet 16.4.2015 Nurmijärvellä.
Niskapörröä on hieman enemmän kuin kääpiöluppavauvoilla, joten taitaa kaikille pienille tulla jonkinlainen harjas. Harjaksen pysyvyydestä sitten taas.. No, sen näkee kun pienet kasvavat.
Kirjavuuden taustalla on Jayan viittakuvion lisäksi Tähden kantama x-kirjavuus. Poikueessa alustavasti vaikuttaisi olevan 2 urosta ja 1 naaras.
Uusimpia kuvia vauvoista myös: https://www.facebook.com/NelllinPupulaJaAinaRakasKanit/posts/732168883548049
Poikasista kiinnostuneiden kannattaa olla suoraan yhteyksissä emän omistajaan ja poikueen kasvattajaan https://www.facebook.com/katri.makkonen.33

Tähden ja Jayan poikaset, kuvan (c) Katri Makkonen

Kun ei enää jaksa parantua

Maailman ihanin ja kiltein pikkuinen Miro ei ole täällä enää.

GG-09 Lintutarhan Miro tuli miulle lokakuussa 2012 kasvattajaltaan, oli ollut kesän hoitopaikassa muualla. Mirolla oli tullessaan rintakehällä ihokasvain ja jos se olisi paha, olisi Miro pakko lopettaa. Miro tuli kuitenkin ja jäin miettimään, uskaltaako kilttiin poikaan alkaa kiintyä ollenkaan. Kiinnyin, silläkin uhalla, että vain pari viikkoa olisi yhteistä aikaa. Miroa nimittäin ei voinut vastustaa, kun hän pienen naaman änkesi käden alle pyytäen paijauksia ja tuli syliin hellittäväksi.

Miron vaiva saatiin hoidettua ja leikkauksesta toipuminen kävi nopeasti. Miron kanssa käytiin näyttelyissä, varsinkin pet-luokissa Miro loisti kiltteydellään. Yhdessä ulkoiltiin, loikoiltiin sohvalla sylikkäin ja syötiin samaa omenaa. Joskus Miro joi samasta lasista mehua. Miro tapasi myös kanilan tyttöjä ja poikueita on syntynyt pari. Kaikissa jälkeläisille on periytynyt Miron kilttiä olemusta: ne ei koskaan satuttaisi ketään, kuten ei Mirokaan.

Joulukuun puolivälissä Miro sai kissan leikkipuremasta pienen haavan korvaansa. Haava näytti pinnalliselta ja paranikin alkuun hyvin. Viikon päästä alkoivat ongelmat, kun korvaan tuli paise. Se avattiin, puhdistettiin ja Miro sai antibioottipistoksen. Masu ei tykännyt, mutta haava parani. Sitten sen viereen tuli toinen, isompi paise. Ja jokin ajan päästä koko korva oli turvonnut, niin pahasti että koko korvakäytävä oli ummessa. Mirolla oli korvatulehdus ja useita paiseita korvassa. Miroa hoidettiin ab-korvatipoilla, puhdistamalla korvaa, tukiruoalla, suun kautta antibiootilla. Samaan aikaan Miro laihtui ja laihtui paljon. Lopussa ennen 2,72kg painanut pupu painoi enää 2,3kg. Mikään hoito ei enää auttanut, eikä Miro jaksaisi enää kauaa.


Miro nukutettiin ikiuneen 5.2.

Miulla on Mirosta vain hyviä muistoja.

"Hypin, koska voin"

Jaya ihan pienenenä pesässä

Kävelemään opettelu on hankalaa. Lajista riippumatta alku on hankalan näköistä ja maan vetovoima voimakas. Pupuvauvojen ensimmäiset liikkumisyritykset ovat hassun näköistä möngertämistä ja seuraavatkin vielä melkoisen epätoivoista toimintaa. Jalat ovat liian lyhyet, tai sitten liian pitkät. Vai onko pää liian painava. Vai kenties masu liian muhkea. Nysä häntä ei auta tasapainotteluun ja korvistakaan ei ole apua, vaikka niitä kuinka heiluttelisi. Ja vähän väliä nukuttaa niin mahdottomasti.. 

Ja sitten kun on opittu kävelemään, hyppimään ja loikkimaan, niin sitten mennään. Ja mennään kovaa. Kaikkialle, mihin vain pääsee. Joskus siinä käy huonosti tai vielä huonommin.

Catrinan ja Berendtin hienon poikueen vauva Jayendra löytyi 5.6. makaamasta heinäkasan luota häkissä. Vauveli oli kyljellään kuin kuollut ja ihan suttuinen hanuristaan. Alkuun ajattelin, että nyt on vainaa - tai ainakin pian on.

Jaya oli kuitenkin hengissä ja koitti nostaa päätä ja tavoitteli heiniä. Otin pienen sohvalle ja mietin hätälopettamista, kun ei pienen tassut pitäneet. Tuntoa tassuissa oli kylä ja jonkinlaista liikkumiskykyä myös, mutta mitään asentoa Jaya ei onnistunut oikein pitämään yllä. Liikkuminen tapahtui etuosan päällä maaten, takajaloilla työntäen liikkui sen vähän mitä nyt pystyi.. eli ei juuri ollenkaan.

Mielessäni kävin läpi kaikki E. Cuniculit, sisäkorvan tulehdukset, Pasteurellat ja muut tarttuvat ja valmistauduin henkisesti, että kohta loppuu kaikki kanit (kun Jettakin oli vast'ikään kuollut äkillisesti ja selittämättömästi yöllä). Kuitenkin.. iski jokin nössökohtaus ja en lopettanutkaan poikasta saman tien. Poikasessa oli jotain.. erilaista.

Pari tuntia tuijottelin pienen touhuja, juottelin ja syötin mössöllä ja tuoreruoalla. Ihmetytti. Jaya söi ja joi todella mielellään, papanoi normaalin näköistä tavaraa ja pissasi. Kaikki toki tuli pitkin alleen, kun ei liikkeellekään päässyt. Tämä Jayan ilmeisen nälkäisyyden ja innokkuuden ilmiasu ei oikein sopinut kuolevan kanin olemukseen. Jäin lykkäämään lopetusta vielä. Pikkuinen tuhisi sylissä ilmeisen tyytyväisenä huomioon ja herkkutarjoiluun.

Parina päivänä pieni Jaya yllätti olemalla aina aamulla hengissä. Koin syyllisyyttä, kun en laittanut viallista poikasta pois ja jätin mahdollisesti kipua kokemaan (kipulääkityksestä huolimatta). Mutta toisaalta, alkoi tulla mieleen vaihtoehtoinen ajatus. Jospa kyse ei olekaan infektiosta, vaan jonkinlaisesa traumasta? Infektion olisin odottanut tappavan tunneissa - niin se vain menee poikasilla ja usein isommilla. Jayan "tauti" eteni liian hitaasti. Itse asiassa, se ei edes edennyt. Pikkuisen tila oli melko vakaa: Jaya oli pirteä, vähän väliä nälkäinen ja janoinen pikkupiiperö. Ihan avuton vain tuon seisomisen ja liikkumisen kanssa.

8.6. Jaya pedissä sohvalla, vieressä masuvaivoista toipuva Odette

Kaatuilun ja liikkumisvaikeuksien takia pienen paikkana oli sohvalle pedattu pyyherullapeti, jossa pystyi nojaamaan kylkeään niin ei kaatunut. Yöt pieni oli boksissa samoin tuettuna petiin. Vähän pystyi liikkumaan itsekin, mutta kuitenkin usein koetin pientä käännellä hieman eri asentoihin.

Masu alkuun vaivasi, mutta ummetus saatiin väistymään ihan vain tuoreruokaa syöttämällä ja nestehoidolla sekä masua hieromalla. Kerran tai 2 taisin antaa Prepulsidia pienen annoksen. Umpparipapanoiden syömisen mahdottomuuden takia annoin myös monivitamiinia + papaijanappuloita.

Käytiin 9.6. eläinlääkärissäkin, avuton kanivauva oli mukana, jotta pystyy 15min välein kääntämään. Olin vain hakemassa Odetelle ravintolisiä ja muuta. Edelleen ajattelin, että tuskin tuosta kanipienestä tulee eläjää ja lopetettava kuitenkin jos yhtään heikkenee tila nykyisestä. Poikasten hoidattaminen viimeiseen asti ei tunnu järkevältä. Kuitenkin kuolevat niin moni kaikista hoidoista huolimatta, joten yrittäminen tuntuu toivottomalle jo heti alusta.

Mutta .. tulipa sitten kuitenkin näytettyä samalla reissulla pientä pyyherullassa sylimatkailevaa kanivaavelia. Jostain syystä aika moni haluaa nähdä, kuka vauva se siellä pyyhkeen sisällä pupuilee ja mikä hänellä on.. Pientä Jayaa alettiin sitten tutkia: selässä tuntui poikkeavaa. Epäiltiin, että olisi jäänyt johonkin kiinni ja sitten potkinut itsensä vapaaksi vahingoittaen samalla selkäänsä. Jos muutamassa päivässä ei tapahtuisi selkeää paranemista tilassa, olisi syytä päästää pieni pois. Jayendra sai tuolla reisulla vielä lisää kipulääkettä. Lisäksi kokeiltiin tukihoidoksi jotain hieman epätavallisempaa: akupunktiohoitoa. Jaya on varmaan yksi ensimmäisiä kaninpoikasia, jota on akupunktioneuloilla Suomessa hoidettu.

19.6. Jaya sohvalla. Tassuttelu on epävakaan vompatin menoa,
 mutta yritys on kova. Ruoka maistuu ja pienet pyllähdykset
ei aiheuta enää ongelmia - hän pääsee ylös!

En tiedä mikä hoidoista on varmasti auttanut Jayaa eniten, kun lopputulokseen eniten kiinnittyy huomio. Riittävä kipulääkitys ja tarpeista (ravinto, siisteys, lämpö, turvallisuus) huolehtiminen on aina tärkeää. Akupunktiohoidon jälkeen Jaya vaikutti kuitenkin paljon rennommalta ja tuntuu kuin olisi saanut siitä jotain uutta tehoa toipumiseen. Pienen tila alkoi vähitellen parantua ja höppänän elossaolo aamuisin ei enää ollut todellakaan yllätys. Tuettuna hyvään asentoon (+ moneen kymmeneen kertaan pvn aikana käännellen) Jaya söi hyvällä ruokahalulla ja joi juotettuna kiposta ja lusikasta. Kivuliaalta pieni ei ollut missään vaiheessa vaikuttanut. Tuntui viihtyvän lämmössä, ts. varaemon kylpytakin sisällä nukkuilemassa päiväunia.. 6vko ikäiset pienet nukkuvat vielä paljon.

Toipumisen aikana pariin kertaan liikkumisvaikeus palasi pariksi päiväksi mutta meni sitten taas ohi.. Tämä hieman hämmentää, että miksi. Epäilisin, että kyseessä on tuolloin jokin turvotuksen aiheuttama ongelma, koska on mennyt ohi "levolla" (ts. kun pieni ei ole päässyt riehumaan) ja lämmöllä.

Heinäkuun vaihteessa pieni oli hieman varovaisesti kulkeva, mutta kuitenkin normaalisti liikkuva. Jaya onnistui pitämään asennon hyvin, puhdistamaan turkin itse ja syömään umpparipapanat. Jayan kasvu on ollut hitaampaa kuin veljellä. Mutta kai se nyt johonkin vaikuttaakin, tuollainen vamma ja liikkumattomuus.

Jaya vauhdissa 5.7. 

Heinäkuun alussa pikkuinen oli ensi kertaa hetkisen nurmikolla ja todisteeksi otettiin kuvia kännykällä. Se oli lähes mahdotonta: pieni nimittäin ei halunnut olla juurikaan paikallaan. Jaya maisteli vihreää ja rallitteli. Iloloikankin näin. Lihaksettomuus ei paljoa tuntunu häiritsevän kun korvat lepattaen pieni tassutteli menemään. Jayan koko olemus tuntui sanovan: "Hypin, koska voin!"

Jaya on sittemmin kasvanut jo isoksi pojaksi ja on myös huomannut olevansa poika. Hän osaa merkata oikein taitavasti ja saattaa innostuessaan jopa roiskaista pissimerkin. Jaya tykkää myös kaivaa. Paikallaan pysymisen päälle Jaya ei oikein ymmärrä - miksi pitäisi seistä jossain, kun voi juosta ja hyppiä. Toisten poikapupujen hajut sekä varaemon hanskat on myös jotain aika sietämätöntä, välillä. Suurimman osan aikaa Jaya on paijauksia ja huomiota pyytävä vauhtipallero, erittäin kiltti sellainen.

Vielä pari kk sitten Jaya oli 1,27kg painoinen pikkuluppanen. Röykän ilmoittautumisten aikaan punnitsin muita kaneja. Samalla vaa'assa kävi Jaya: 1,42kg. Hieman yllytettynä ilmoitin sitten Jayankin näyttelyyn.. Pientäkin pienempi mussuli Aina Rakas Jayendra oli kasvanut kääpiölupan kokoiseksi.

Jaya Röykässä 13.12 ulkomuotoarvostelussa

Ulkomuotoluokassa Marika Koivunen arvosteli Jayan (1,41kg; 8,07kk) pistein 5-19-18,5-9-8,5-9-18,5-5=92,5p. Jayan turkki on laadultaan aika pehmoinen, jota talvikarvan pituus vielä korostaa. Ottaen huomioon, että Jaya vietti kesällä kuukauden makuulla halvaantuneena, on 18,5p rungosta aika mukavasti. Kuvio Jayalla on melkein yhtä hieno (18,5p) kuin emolla (19p). Jaya esiintyi murrosikäisen kääpiöluppapojan tavoin hyvin reippaasti tuhisevana ja merkitsi maton omakseen..

Edelleen jatkuu mietiskely, kuinka pikkuinen Jaya pärjää. Mitä kaikkea selkä kestää? Estehyppy on kiellettyjen listalla varmuuden vuoksi ja käsittelyssä yritetään aina kiinnittää huomiota tukemiseen. Voiko Jaya elää normaalia kanin elämää? Toistaiseksi Jaya on itse ollut sitä mieltä, että pystyy kaikkeen siihen, mihin muutkin puput. Ja sitten vielä vähän enemmän.

Uskomattoman sinnikäs pieni kanivauva on opetellut kävelemään nyt 4 kertaa.

Lauma pienenee

Edellisessä postauksessa kerroin kanimäärän vähentymisestä ja talvitauolle siirtymisestä. Sama osin surullinen meininki jatkuu edelleen. Mainitsin Catrinan ja Berendtin poikueen, jossa oli 7 upeaa poikasta. Viimeisinkin poikanen kuoli samalla viikolla kuin toiset, vain parin pv kuluttua 3:n menehtymisestä. Hän urheasti yritti, mutta ei jaksanut sitten kuitenkaan. Syynä jokin bakteeri- tai virusinfektio. Poikaset ovat uskomattoman vahvoja, mutta samalla kuitenkin hyvin hauraita.

Poikasten kuolemat noin nopeassa tahdissa ja kun tietää, ettei poikasia käytännössä pysty lääkitsemään millään (esim. antibiooteilla) ovat tavallaan helpompia. Tietää, ettei olisi voinut paljoa tehdä, itse tai muutkaan. Toista on kanilan iäkkäämpien tai pitkäaikaisempien asukkaiden kanssa, kun lähdön hetki koittaa. Se kun tulee, halusi sitä tai ei. Usein kysytty kysymys on, milloin se on. Tai milloin sen pitäisi olla. Voisiko sitä vielä lykätä. Onko kanilla vielä toivottu elämänlaatu? Kärsiikö se? Minkä verran on liian monta kipeää päivää, vuodessa, kuukaudessa?

Saaren klinikalta kävi eläinlääkäri hoitamassa hevosia ja samalla käynnillä lopetettiin Odette, Lumipampula ja Vompula. Lemmikkikaneja, upeita sellaisia. Lumipampula oli melkein terve, Vompula myös. Odette ei. Sairastavan kanin lopettamisen ymmärtää, mutta miksi terveetkin?

Siksi, että ne eivät ehtisi kärsiä. Vompulalla oli vaara kehittää nivelrikko virheasentoon jääneeseen etujalkaan. Sitä kivun määrää, mikä olisi ollut edessä, en halunnut Vompulan koskaan joutuvan kokemaan. Nyt hän vain nukahti, sylissä hiljaksiin. Vompula eli lyhyen elämän, mutta rakastettuna ja hyvinvoivan oloisena nilkutuksestaan huolimatta. Vompulassa ihmeellistä oli se into ja vauhti, jolla touhuili ja hyppeli, iloloikkia välillä tehden pitkin pihaa aina. Ja kujeileva katse ja kiipeilyinto, tiedetään kyllä mistä ne periytyy :)

Lumipampula oli vasta toipunut muutaman päivän masuvaivoistaan ja oli oma iloinen itsensä, pieni pusutteleva poika. Toispuoleista leukavekkiään juomakupissa uitteleva, olkipetiä itselleen rakenteleva höpöli. Lumipampulalla oli jo pidemmän aikaa ollut rintakehällä laakea ihokasvannainen, joka eläinlääkärien mukaan oli mahdoton leikkauksella poistaa. Haavaa ei olisi saanut enää suljettua. Kesän mittaan ihokasvaimia ilmaantui molempien takapolvien tienoollekin, ensin yksi, sitten useampia. En halunnut odottaa, että ne alkaisivat haitata liikkumista ja leviäisivät tuon enempää, vaikka kultapoika olikin mitä parhaimmassa voinnissa muuten. Ehkä sellaisena onkin parempi lähteä, keskellä ihan tavallista päivää.

Herkkämasuisen Odeten kanssa varsinkin joutui miettimään, kauanko vielä yritetään. Muiden ihmisten kanien kanssa on helpompi arvioida, milloin on saavutttu jokin raja. Mutta sitten kun se on oma lemmikki, oikea lellikki. Se, joka tuli itse syliin nukkumaan sohvalle, saman peiton alle. Pelkkää luuta ja nahkaa, nuhruisen oloinen turkki ja pömpöttävä masu, mutta levolliset silmät ja vailla paijauksia. Onko hyväksyttävää, että kanilla on vatsavaivoja toistuvasti, 3-6vko välein. Miten paljon se oikeasti kärsii koko ajan, mistä sen tietää. "Se juoksentelee tutkimassa paikkoja, syö ja juo, nukkuu ja papanoi, tekee iloloikkiakin". Niin, tekevätkö kipeätkin kanit iloloikkia. Taitavat tehdä.

Odettea lemmikkikanina luonnollisesti hoivattiin aivan eri tavalla kuin esim. tuotantokanin kohdalla olisi menetelty. Odette oli kuvattu päästä varpaisiin, verikokeilla tutkittu, E. Cuniculin vasta-ainemäärityksetkin tehty, matotutkimukset tehty useita kertoja ja eläinlääkärien hoidossa useaan otteeseen käytetty. Lääkekuurit eivät yksikään auttaneet missään vaiheessa Odeten tilaa. Odette pysyi lihaksettomana ja melkoisen huonoturkkisena. Parhaimman avun Odette sai kaniystävättäristään, joiden terveet suolistobakteerit auttoivat Odettea. Ruokinnan osalta Odetella oli omat eväät, pelletin sijasta pellavapuuroa. Ilmeisesti suoliston pinta oli niin vaurioitunutta, ettei ravintoaineita ei kuitenkaan imeytynyt ja tullut hyödynnetyksi normaalisti. Odette kaikesta ruokinnan optimoinnista ja hoivasta huolimatta pysyi fyysisesti huonokuntoisena. Energiaa Odetelta ei puuttunut ja tarvittaessa Odette vipelsi hurjaa vauhtia pitkin pihoja, etsimässä jotain hyvää syötävää ja tutkimassa paikkoja. Koskaan ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, etteikö Odette kutsuttaessa tulisi pian luokse.

Odeten lähdön myötä jäi yksin pieni Elsu, ainakin ensimmäisen yön ajaksi. Sinä yönä Elsu ei syönyt juuri mitään. Seuraavana päivänä Elsu sai kaverikseen Catrinan ja muutaman pv jälkeen alkaa jo näyttää lupaavalta heidän yhteiselonsa. Alkuun Elsun ei annettu syödä rauhassa, mutta nyt kelpaa jo ihan vierekkäin puputtaa.

Pupumäärä on pienentynyt niinkin, että sasselipoika Totoro (l. A.R. Varius Chryst-Roi) muutti Toiveen kanilaan ja oli viikonloppuna messarissakin näytillä. Totoro on hieno pullaposkinen mussupoika ja sai karvanvaihtoisena 93,5p. Parempia pisteitä varmasti tulee, Toto on upea.

Pienentynyt pupulauma siirrettiin tallista sisäkarsinasta ulkokarsinaan asustelemaan maanantaina. Nyt koko jengi mahtuu 3:een kerroshäkkiin. Ulkokarsinaa pitää vielä hieman tuunata, mutta suojaisa asumus se on pikkuisille mussukoille.

Syksyllä kanit muuttavat.. pohjoiseen?

Kanilassa on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia. Ikäviä enimmäkseen, mutta myös monta toivoa herättävää. Erään teinihirviön tasolle taantuneen henkilön mukaan tähän kaikkeen on syyllinen ihan kanien omistaja itse: hänen pahoista teoistaan, mitä ne sitten ovatkaan, rangaistaan kaneja, että ne sairastuvat tai tulevat sairastumaan. Ilahduttavaa, kuinka kanipiireissä ihmisten käytös on toistuvasti tuota luokkaa?

Jonkin aikaa Juju oli hieman hitaammin syönyt, mutta muuten ihan tavalliseen tapaan touhuillut, tullut syliin ja siliteltäväksi. Eräänä aamuna tässä sitten Juju hengitti todella vaikeasti, käytti kaikkia apuhengityslihaksia ja suu auki yritti epätoivoisesti saada tarpeeksi happea. Ehkä keuhkokuume, ehkä sydämen vajaatoiminta, mitä lie, en käynyt avaamaan tai avauttamaan, vaan Juju pääsi omenapuun alle ihan omana kokonaisena itsenään. Mukaan laitettiin myös Mallu, jonka elämänlaatu ei enää mielestäni vastannut kanille vaadittavaa tasoa. Hän stressasi paljon ja montaa asiaa, eikä yritykseni yli puoden vuoden aikana saada asioihin muutosta olleet juuri yhtään auttaneet.

Samalla itkulla sitten päätin, että myös Babushkan aika on tullut. Babushkaa oli jo pidemmän aikaa vaivannut papilloomakasvain peräaukolla. Eläinlääkärin kanssa asiasta keskusteltiin ja todettiin, että koska kasvain on ollut hidaskasvuinen, uusiutumisriski leikkauksen jälkeenkin korkea ja anestesia riski Babushkan ikäiselle naaraalle, ei leikkaushoitoon ryhdyttäisi. Jos kasvain alkaisi vaivata, eutanasia olisi käytännössä ainoa järjellinen ratkaisu. No, nyt se oli sitten alkanut vaivata. Babushkan oli hankala pissiä siististi eli takamus, häntä ja takakintut tuppasivat sotkeentumaan. Sen seurauksena olisi ollut ennen pitkää kivuliaat iho-ongelmat, joten olisi parempi päästää rakastettu rouva pois ennen kuin siellä asti ollaan.

Catrinan ja Berendtin upea 7:n poikue on kutistunut yhteen poikaseen. Jokin bakteeri- tai virusinfektio ilmeisesti tappanut poikueessa, tämä siis eläinlääkärimme veikkaus koska avauksessa poikasista ei löytynyt mitään erityistä: mahat täynnä ruokaa, sisäelimet aivan normaalin näköisinä olivat vain äkkikuolleet. Aikuisilla kaneilla ei ole näkynyt oireita, eikä Jujun sairastuminen välttämättä liity asiaan mitenkään. Pikkupoikasista viimeisimmät menivät niin, että aamupäivällä 11 aikaan ollaan tavalliseen tapaan reippaina syömässä heinää, härnäilemässä emoa jos maitoa saisi ja klo16 häkissä onkin 3 kuollutta. Jäljellä oleva luonnonkeltainen poikanen on kovin laihan oloinen, mutta sinnittelee. Hän on kovin utelias pikkuinen ja tulee mielellään tutustumaan ihmisiin, antaen samalla hurmaavia pusuja.

Pyhtään näyttelyssä käytiin tapaamassa porukkaa. Jalostuslainaan lähti Looks Like -kanilaan kultapoika Nunu eli Lintutarhan Odin. Hänen seuranaan muutti samaan kanilaan Bea (A.R. Rosangela Beatrix) ja tämän tytär Kirsikka (i. Snow Grouse*). Mahdollisesti myös Vompulan hieno poika (i. A.R. Varius Chryst-Roi) on myös muuttamassa Sailan hoiviin.

Elsun ja Nassen (Toiveen Roy De Vore) poikasista viimeinen, upean japskikuvion ainakin naamassaan omaava pikkuneiti Lilith muutti samalla reissulla Lappeenrantaan puputtamaan.

Jo pidempään kypsynyt ajatus kanimäärän pienentymisestä on siis tapahtumassa. Jalostusnaaraita minulla ei juurikaan enää ole, enkä ole lisää hankkinut. Lemmikkejä ovat, ei paljon muuta. Luppapuolella Toiveen Odette on jo pidemmän aikaa ollut puhtaasti lemmikkipupu, mitä nyt toki on Elsun vauvoille ollut varamammana. Odette tuntuisi hieman surevan, kun hänen lainalapsensa ovat muuttaneet maailmalle. Wendela on jo iäkkäämpi rouva ja saa elellä Taatelin (Toiveen Remy) kanssa pupuliitossa. Wendelan vauva Isla voisi sopivan (sijoitus?)kodin löytyessä muuttaa, samoin ihana pikkuinen Helmi. Mikään pakko se tosin ei ole. Elsu on liian pieni sasselijalostukseen ja Vompatilla on tuo virheasentoon jäänyt olkapää kiusanaan - se tulee ennemmin tai myöhemmin vaivaamaan Vompulaa ja ei tarkoituksellisilla astutuksilla uskalla rasittaa tuota kroppaa. Catrina on viimeisimmän poikueensa imettämisen myötä nyt hieman kevyessä kunnossa ja tarvitsee reilun tauon ennen kuin mitään seuraavia poikueita edes mietitään.

Urokset sitten taas ovat osa jo varsin iäkkäitä: Miro on jo 6v ja ei paljoa ole siitä nuorempi Lumipampulakaan. Kyseiset herrat saavat elää kotona, molemmat ovat maailman kultaisimpia ja joka tapauksessa heidän lähtönsä tulee kuitenkin liian pian. Lonly on totta kai aina hieno poika, hänellä olisi vielä monille treffeille hinku. Jayan kanssa olisi luontevampaa, että hän olisi ihan vain lemmikkipoika - hieman nokisempikin hänestä on tullut kuin toivoin. Totoro on näillä näkymin muuttamassa Toiveen kanilaan. MiniMiro koettaa kotona kasvattaa lihasmassaa, tällä hetkellä on hieman puikulainen ja pieni nuorimies vielä. Voi olla, ettei koskaan kehity ihan sellaiseksi, mitä toivoisi jalostus- ja näyttelysasselipojalle. Nasse puolestaan on puhtaasti lemmikkipupunen, jonka kanssa hieman hypellään. Ei ole tosin viime aikoina estekisoissa paljoa huvittanut käydä, poikkeuksena Mirka Ariluoman Nurmijärvellä järjestämät kisat, joissa sentään pystyy hengittämään.

Talvitauolle ollaan siis menossa.