sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Koteja kaneille etsinnässä

Lähes kaikki kanilan pienet asukkaat tarvitsisivat uusia koteja omistajan/kasvattajan muuton myötä. Eri-ikäisiä aikuisia kaneja kyseessä kaikki ja poikuesuunnitelmat on peruttu näiltä osin.

Kaikki uutta kotia etsivät kanit ovat tiettävästi terveitä, niillä on oikea purenta ja ovat käsiteltävissä tavanomaisesti. Kanit ovat tottuneet kynsienleikkuisiin, hampaiden tarkistuksiin yms tavallisiin hoitotoimenpiteisiin. Asuvat ulkokanilassa oljilla, kaikilla on laatikot mutta käyttöasteen kanssa on vaihtelua. Vieraita kohtaan ovat epäluuloisia alkuun, ovat eläneet viimeisen vuoden "maaseudun rauhassa" lähes eristysolosuhteissa, melko vähäisin kontaktein muihin kaneihin/kaniloihin.

Etupäässä kaneja luovutetaan hyviin lemmikkikoteihin, joissa on kokemusta kaneista tai ainakin suuri halu oppia kaneista. Hinta-asiat toisarvoisia, olennaisempaa on, että kodeilla on halu sitoutua kaniin ja resurssit siihen. Kaninpidossa hoito vaatii jatkuvasti aikaa ja rahaa. Heinään täytyy satsata, ei kovin paljoa rahaa, mutta vaivaa sitäkin enemmän. Pellettiviidakossa seikkailuun tarjoan suositukseni ohjenuoraksi. Ajallisesti kani tarvitsee hoitajiaan enemmän kuin ruokinnan ja häkin siivouksen verran. Mitä enemmän kani saa juoksennella turvallisessa ympäristössä, sen parempi.

Terveysasioissa kani on vaativa lemmikki sairastuesssaan ja eläinlääkäriin lähtöä ei voi lykätä kanien kanssa, ei millään verukkeella. Kaikki ne, joille ajatus lemmikkieläimen viemisestä päivystykseen viikonloppuna ja useamman satasen lasku kuulosta kaamealta - ottakaa pehmolelu. Jos ell-reissua ei tehdä, niin sitten on oltava todistetusti valmius hoitaa sairaustilaa itse vähintään samoin keinoin kuin eläinlääkärissä hoidettaisiin tai sitten asiallisesti lopettaa eläin.

Yksikään kani ei ole pakkomyynnissä tai -luovutuksessa, vaan luovutetaan ainoastaan sopivalta vaikuttaviin koteihin.

A.R.Catrina (synt. 11.9.2013 eli 2v9kk) luonnonkeltainen 19p viittakuvio. Edellinen poikueen tehnyt viime kesänä. Hieman ujo, mutta hyvin kiltti sopivan kokoinen kääpiöluppanaaras. Mahdollisesti viittakuviokasvatukseen, mutta ei mikään uml-näyttelyiden pistehai. Hyvin liikunnallinen, energinen neito. Valjasulkoilua alettu opetella. Lisääntymisvimma melko korkealla varsinkin tähän vuodenaikaan, ajoittain ollut valeraskaana, joten suosittelisin leikkauttamista.. Mieluiten kuitenkin lemmikkikotiin, jossa on jo kanikokemusta, mutta ennen kaikkea aikaa antaa neidin rohkaistua ja tulla lähemmäs omilla ehdoillaan. -- Catrina on varattu

A.R. Elsa (synt. 10.4.2013 eli 2v3kk) pienikokoinen, "kahen kilon Elsu" herkkä ja ystävällinen sachsengold-naaras. Elsu tykkää käydä lähellä kiusoittelemassa, mutta ei välttämättä anna paijata, jossei hänelle sovi. Tehnyt viime kesänä yhden risteytyspoikueen, hyvä emo, mutta mieluiten ei kasvatukseen. Reagoi herkästi stressiin mahallaan, joten tarvitsee tasapainoista ruokintaa ja turvaa. Tykkää jyrsiä vanerista mökkiään. Tarvitsee kodin, jossa sitoudutaan rakentamaan luottamusta oikeasti. Mielellään leikatun uroksen tai todella kiltin nuoremman naaraan kaveriksi tai vaihtoehtoisesti yksin ja runsaasti ihmisseuraa Elsun ehdoilla.

Koppartorps Lonly (synt. 15.7.2011 eli 3v11kk) upealuonteinen vaalea luonnonkeltainen kääpiöluppauros, joka ei jätä ketään kylmäksi. Vaatii tulla huomioiduksi AINA, on pyynnöissään lempeän päättäväinen ja kärsivällinen. Melkoisen viriili, mutta hyvin siisti (ei pissaroiskeita tms). Astuu siis kaikkea minkä kiinni saa, mutta hyvin hellästi ja rakastavasti vain. Ulkomuodoltaan melkoisen hieno ja periyttäny kaunista väriä, mutta parasta tässä kanissa on luonne ja miten ihanasti vastaa hänelle osoitettuun huomioon ja hellyydenosoituksiin. Lonly tarvitsisi kodin, jossa saisi olla mukana kaikessa ja tulla huomioiduksi omana ihanana itsenäään. -- Lonly on varattu

Toiveen Roy De Vore (synt. 27.1.2013 eli 2v5kk) energinen ja viriili keltamusta japanilaien viittakuvio esteristeytysluppa, n. 2,4kg painoa. Säästäväisesti kisattu, klassauksia lähinnä helposta, mutta on hypännyt epävirallisissa vaikeaa myöten luokkia. Luonteeltaan kiltti, mutta saattaa provosoitua toisten urosten hajusta ja tuolloin purra. Leikkauttamista voisi harkita. Pissamerkkaa ja muutenkin merkkaa reilusti ja on oikea miesten mies. Ystävällisen utelias perusluonteeltaan ja hyvin seurallinen rakastava poikamussu, jolta ei vauhtia puutu. --- Nasse on varattu

A.R.Gilgamesh (synt. 3.12.2013 eli 1v7kk) hieman pienikokoinen sachsengold-uros. Lempeäluonteinen, mutta ujo poika, joka tarvitsisi paljon turvallista yhdessäoloa, jotta uskaltaisi alkaa näyttää enemmän pohjatonta ystävällisyyttään. Hieman sottainen eläjä, merkkaustaipumusta sen verran kuin nyt uroksilla ylipäätään on. Valjaissa ulkoilua harjoiltu vähän, mutta se kyllä jännittää vielä aika tavalla. Tykkää puisten asioiden jyrsimisestä. Tarvitsee rauhallisen kodin, jossa ihmisillä aikaa olla hänen kanssaan ja ymmärrystä tehdä asiat kanin tahdilla.

Mahdollisesti uutta kotia etsimässä, mutta vain ja ainoastaan jos löytyy aivan uskomattoman hyvä koti näille jo hieman iäkkäämmille silmäterille:
Toiveen Remy (synt. 6.4.2011 eli 4v2kk) ja Koppartorps Wendela (synt. 28.4.2010 eli 5v2kk) luonnonkeltaisia viitakuviollisia kääpiöluppia pariskunta, jota ei voi erottaa. Taateli on leikattu uros ja Wendu hänen rakkaansa. Maailman lempeimpiä kultaisia kaneja, jotka haluavat olla yhdessä ja tehdä kaiken yhdessä. Muulla maailmalla ei ole sitten niin väliä.

Kanilaa paremmin tuntevien silmään ehkä osuu seikka, että Jaya (A.R.Jayendra) ei ole tällä listalla. Ennemmin tai myöhemmin Jayaa alkaa vauvana saatu selkävamma vaivata jollain tavalla, vaikka se parantunut onkin - vaurio oli kuitenkin niin vakava, että varmasti vielä tulee siitä kipeäksi vanhemmiten. Jayalla on myös reviiritietoisuutta aika paljon nykyään. Jaya muuttaa aikanaan Nellan, Miron, Odeten, Babushkan, Jujun ja monen muun rakkaan luo.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Vihdoinkin vauvoja varattavissa

Helmin ja Jayan 13.3. syntyneet pikkuiset ovat löytäneet kotinsa. Poikueen emä on siis Helmi (e. Aina Rakas Doris, i. Aurinkovillan Fido) ja isä Aina Rakas Jayendra (e. Aina Rakas Catrina, i. Aina Rakas Berendt). 

Poikueessa on 3 pientä mussukaista, kaikki väriltään luonnonkeltaisia.

Viittakuvioinen poikanen on poika ja varsinainen hulivili toheltaja. Kuvion puolesta käy ulkomuotonäyttelyynkin. Tämä poikanen on VARATTU 10.5.
Viittakuvioinen uros - VARATTU 10.5.
Luonnonkeltaisia on kaksi, tyttö ja poika. Uteliaita nöpöneniä molemmat, vaikka hiukan kuviollista ujompia ovatkin. Tyttövauva on VARATTU, poikavauva on VARATTU. Poikavauveli on poikueen isoin ja hienoin :)
Luonnonkeltainen poika - VARATTU 14.5.
Luonnonkeltainen tyttö - VARATTU 11.5.
Luovutuksessa Helmin vauvelit ovat aikaisintaan 13.5.2015

* * * * * * * * *


Lähiaikoina muuttamassa maailmalle myös Aina Rakas Isla x Aina Rakas Jayendra poikueen 10.4. syntyneet poikaset, joista luonnonkeltainen viittakuvio on tyttö ja luonnonkeltainen poika. Molemmat pienet on nyt varattu. Pikkunassukat ovat luovutusiässä 10.6. 2015
Islan ja Jayan vauva, tyttö, VARATTU. Kuvan (c) Hanna Kekäläinen
Islan (varatut) vauvat (c) Hanna Kekäläinen. 

* * * * * * * * * *

Lisäksi Jayan vauvoja varattavissa Katri Makkosen kanilassa Rajamäellä. Kyseessä siis kirjavia luonnonkeltaisia tukkapupun ja kääpiölupan risteytyspoikasia, syntyneet 16.4.2015 Nurmijärvellä.
Niskapörröä on hieman enemmän kuin kääpiöluppavauvoilla, joten taitaa kaikille pienille tulla jonkinlainen harjas. Harjaksen pysyvyydestä sitten taas.. No, sen näkee kun pienet kasvavat.
Kirjavuuden taustalla on Jayan viittakuvion lisäksi Tähden kantama x-kirjavuus. Poikueessa alustavasti vaikuttaisi olevan 2 urosta ja 1 naaras.
Uusimpia kuvia vauvoista myös: https://www.facebook.com/NelllinPupulaJaAinaRakasKanit/posts/732168883548049
Poikasista kiinnostuneiden kannattaa olla suoraan yhteyksissä emän omistajaan ja poikueen kasvattajaan https://www.facebook.com/katri.makkonen.33
Tähden ja Jayan poikaset, kuvan (c) Katri Makkonen

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kun ei enää jaksa parantua

Maailman ihanin ja kiltein pikkuinen Miro ei ole täällä enää.

GG-09 Lintutarhan Miro tuli miulle lokakuussa 2012 kasvattajaltaan, oli ollut kesän hoitopaikassa muualla. Mirolla oli tullessaan rintakehällä ihokasvain ja jos se olisi paha, olisi Miro pakko lopettaa. Miro tuli kuitenkin ja jäin miettimään, uskaltaako kilttiin poikaan alkaa kiintyä ollenkaan. Kiinnyin, silläkin uhalla, että vain pari viikkoa olisi yhteistä aikaa. Miroa nimittäin ei voinut vastustaa, kun hän pienen naaman änkesi käden alle pyytäen paijauksia ja tuli syliin hellittäväksi.

Miron vaiva saatiin hoidettua ja leikkauksesta toipuminen kävi nopeasti. Miron kanssa käytiin näyttelyissä, varsinkin pet-luokissa Miro loisti kiltteydellään. Yhdessä ulkoiltiin, loikoiltiin sohvalla sylikkäin ja syötiin samaa omenaa. Joskus Miro joi samasta lasista mehua. Miro tapasi myös kanilan tyttöjä ja poikueita on syntynyt pari. Kaikissa jälkeläisille on periytynyt Miron kilttiä olemusta: ne ei koskaan satuttaisi ketään, kuten ei Mirokaan.

Joulukuun puolivälissä Miro sai kissan leikkipuremasta pienen haavan korvaansa. Haava näytti pinnalliselta ja paranikin alkuun hyvin. Viikon päästä alkoivat ongelmat, kun korvaan tuli paise. Se avattiin, puhdistettiin ja Miro sai antibioottipistoksen. Masu ei tykännyt, mutta haava parani. Sitten sen viereen tuli toinen, isompi paise. Ja jokin ajan päästä koko korva oli turvonnut, niin pahasti että koko korvakäytävä oli ummessa. Mirolla oli korvatulehdus ja useita paiseita korvassa. Miroa hoidettiin ab-korvatipoilla, puhdistamalla korvaa, tukiruoalla, suun kautta antibiootilla. Samaan aikaan Miro laihtui ja laihtui paljon. Lopussa ennen 2,72kg painanut pupu painoi enää 2,3kg. Mikään hoito ei enää auttanut, eikä Miro jaksaisi enää kauaa.


Miro nukutettiin ikiuneen 5.2.

Miulla on Mirosta vain hyviä muistoja.