sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pupujen muutto ja selkävaivoja

Puput on perjantaina muutettu Mäntsälään talliin asumaan - elo täällä kerrostalon lämmössä alkoi käydä sietämättömäksi. Koko porukka kerroshäkkeineen on saatu mahtumaan Pepin karsinaan toistaiseksi. Kuvamateriaalia tulee kunhan ehdin ottaakin.. lohdutukseksi pölhö hevoskuva MiniUunosta: 


Catrina vauvoineen on vielä Porvoossa, toisen poikasista pitäisi vielä tänä iltana muuttaa uuteen kotiin ja toinen, viittakuvioinen parantelee selkäänsä. 

Viittakuvioinen Jayendra oli siis riehuessaan satuttanut selkänsä ja/tai niskansa 4.6. ja ei päässyt kävelemään, eikä pysynyt pystyssä. Pikkuista on hoivailtu syöttämällä, juottamalla, pitämällä tuettuna ja huolehtimalla, jumppaamalla tassuja,.. Maanantaina käytiin eläinlääkärissä ja pieni sai myös akupunktiohoitoa.

Pieni on ollut mukana monessa, koska vammansa takia ei ole pärjännyt yksin - varamamma ei voi istua paria viikkoa koko ajan kotona kääntelemässä ja syöttelemässä vauvakania. Siispä pikkuinen on matkaillut boksissa mukana. Omassa häkissä hän ei olisikaan ollut turvassa, koska pöhelö emo ja veli olisivat talsineet hänen päältään jatkuvasti. 

Vasemmalla Toiveen Odette testaamassa,
onko pienen Jayendran ruoka varmasti hyvää.
Vauva tuettuna pyyherullalla ja
vaahtomuovipalasilla hyvään asentoon.

Eilen alkoi pikkuinen Jayendra vihdoin kävellä varovaisesti. Meno on kuin hoippuvan vompatin kävelyä, mutta kuitenkin suunta on oikea. Myös turkin putsaaminen onnistuu nyt paremmin ja pääsee ylös, jos pyllähtää. Toivotaan, että pikkumussu jaksaa parantua ennalleen :)

Vompo (Octavia), Rosalia (Aina Rakas Rosalia Adriana),
Domi (Dominic), Fresita (A.R.Fereshteh)
 ja Lintutarhan Chili Lappeenrannassa 
Eilen oltiin myös Vompatin ja Rosalian kanssa Lappeenrannassa käymässä. Olin pet-tuomarina Kaakkois-Suomen Kani- ja Jyrsijäharrastajien näyttelyssä tutkimassa pupuja. Vompatti pääsi tapaamaan Domi-veljeään ja Rosalia palasi kotiinsa. Toivotaan, että Rosalian masussa on Miro-vauvoja.. 


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vauvauutiset II

Aina Rakas Elsa "Elsu/Elsesteri/ErNu" (vas.) 
ja Toiveen Odette.
Kuvan (c) Miia Kröger
Elsulle (Aina Rakas Elsa) on syntynyt 3.6. pieniä kirjavia nakkeja, joiden isä on ihkupihku estehyppelijämme massahurmaaja Toiveen Roy De Vore "Nasse".

Pesä on pehmustettu Elsun ja Odeten karvoilla - Elsu on nimittäin ottanut Odeten mukaan pesänrakennukseen hyvin aktiivisesti, riippumatta siitä miellyttääkö asia karvanvaihtoista Odettea.. Tupsutoukka-Odette ja PikkuElsesteri asuvat siis edelleen yhdessä, läheisinä ystävinä, hoivaavat toisiaan ja nukkuvat yhdessä, syövät yhdessä, touhaavat ja toheltavat :)

Toiveen Roy De Vore eli Nasse
Kuvan (c) Siiri Helin
Ainakin yksi nakeista on isänsä tavoin japanilainen, eri asia on sitten onko viitallinenkin. Nakeista osa on selkeästi viittakuvioisia, keltapunaisia. Yksivärinenkin keltapunainen löytyy.. katsotaan, mitä pienistä kasvaa.. Nyt lukumäärä on 6, joista ainakin yksi on muita pienempi - juurikin tuo keltapunainen.

Kuvia vauvoista tulee aikanaan, kunhan kasvavat..

Elsu itse on 2 kilon pötkyläinen ja Nasse samaa luokkaa, joten yhdistelmässä tuo tulee olemaan se odotuskoko, hurjimmilla ehkä 2,5kg. Viipottavaisia, ehkä estehyppyynkin taipuvia toivon Elsesterin ja Nassen jälkeläisistä kasvavan. Luonteensa puolesta molemmat vanhemmat yhdistelmässä ovat kilttejä, sosiaalisia ja energisiä.

Elsu pienen kokonsa takia ei sovellu sasselijalostukseen, joten siksi päädyin tällaiseen risteytyskokeiluun.